KuPS hakee vielä maalivahtia

Johannes Kreidl vartioi viime kaudella KuPS:n maalia. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS hakee vielä maalivahtia

30.11.2016

KuPS:n uusi päävalmentaja Jani Honkavaara otti joukkueen ohjat käsiinsä vetäen joukkueelle ensimmäiset harjoitukset tiistaina. KuPS:n joukkueen rakennus on edennyt, mutta Honkavaara etsii edelleen selkeää ykkösvahtia.

KuPS on vahvistanut rivejään kauden jälkeen hankkimalla riveihinsä Solomon Duahin, Nikko Boxallin, Sebastian Sorsan, Saku Leppäsen ja Ville Saxmanin. Honkavaara on tyytyväinen hankintoihinsa.

- Olemme etsineet sellaista omaa, aktiivista ja kupsilaisen näköistä jalkapalloa eikä haittaa, jos se olisi myös taitavaa. Se hioutuu sitten tässä ajan myötä. He kaikki edustavat sitä filosofiaa mitä minä ajattelen: nopeaa, dynaamista ja eteenpäin menevää jalkapalloa, Honkavaara kertoo KuPS:n YouTube-kanavan haastattelussa.

Honkavaara etsii edelleen maalivahdin tontille pelaajaa. Viime kaudella ykkösvahtina torjuneen Johannes Kreidlin jatko ei ole KuPS:n käsissä ja verkot ovat olleet vesillä myös suomalaisvahtien suuntaan.

- Meillä on ollut siihen pari suomalaista kiikarissa, mutta molemmilla on ollut vähän toinen jalka ulkomaille. Sikäli siinä on vähän kestänyt. Johanneshan oli alun perin lainapestillä ja se homma on ihan auki. Se ei ole meistä niinkään kiinni, vaan Hampurista ja miten he Johanneksen näkevät. Craig Hill on vapaana, mutta toisaalta meillä on melko aukottomasti ajateltu, että menemme yhdellä ykkösvahdilla ja juniorit sitten haastavat. Emme tee sitä samaa ratkaisua kuin viime vuonna, että on kaksi kansainvälistä maalivahtia, Honkavaara valotti.

Linkki kopioitu