Ensimmäiset UEFA Goalkeeper A -lisenssit Suomessa myönnetty
Ensimmäiset UEFA Goalkeeper A -lisenssikurssin suorittaneet suomalaiset maalivahtivalmentajat saivat diplominsa tiistaina 20. joulukuuta.
Lisenssin sai seitsemän maalivahtivalmentajaa, joita koko Euroopassa ei ole tähän mennessä myönnetty kuin pari sataa. Lisenssin saajien joukossa olivat myös ensimmäisen kurssin vetovastuussa olleet Kari Laukkanen ja Antti Niemi.
Yksi lisenssinsaajista on HJK:n maalivahtivalmentaja Ville Wallén, joka piti kurssia erittäin onnistuneena.
- Kaikin puolin hyvä fiilis jäi, kiitos hyvän ryhmän ja hyvien vetäjien. Mukana oli erilaisissa tilanteissa olevia maalivahtivalmentajia ja paljon erilaista kokemusta, Wallén kertoi.
Maalivahtivalmentajien oma erikoiskoulutus on Wallénin mukaan myös ehdottomasti nykypäivää.
- Hyvin tarpeellinen tällainen koulutus ehdottomasti on. Useampia vuosia on jo puhuttu paljon siitä, kuinka maalivahti todella on osa joukkuetta. Nyt asialle on konkreettisesti tehty jotain ja oikeasti koulutetaan nimenomaan maalivahtivalmentajia. Näin se pitääkin olla ja tuo myös arvostusta mukanaan, Wallén näkee.
- Tulevaisuudessa tullaan varmasti järjestämään erillistä lisenssikoulutusta myös fyysisille valmentajille ja muillekin eli erityisosaamista korostetaan aiempaa enemmän.
UEFA Goalkeeper A -lisenssit:
Kari Laukkanen
Antti Niemi
Mikko Kavén
Ville Wallén
Ville Anttonen
Marko Frantsi
Tommy Nordenswan