FC Lahti sopimukseen nuoren kotkalaislupauksen kanssa
FC Lahti on solminut 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen Oskari Kekkosen kanssa. 17-vuotias keskikenttäpelaaja on aiemmin urallaan edustanut KTP:tä.
Nuorukainen on innoissaan tuoreen sopimuksensa johdosta. Oskari Kekkonen oli Lahdessa testissä joulukuun aikana ja onnistui suuren testipelaajajoukon seasta erottautumaan edukseen.
- Kun tulin Lahteen testijaksolle, tavoitteena oli saada sopimus ja se onnistui. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Nyt on ihan mahtavat fiilikset, Kekkonen hehkuttaa.
- Pelaajana vahvuuteni ovat pallon kanssa. Olen taitava ja minulla on hyvä pelikäsitys. Olen kontrolloiva pelaaja keskellä. Koko ajan koitan tehdä töitä, että tulisin paremmaksi niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin, Kekkonen jatkaa.
Viime kaudella Kekkonen edusti Ykkösessä pelannutta KTP:tä. Kauden aikana vastuuta kertyi yhteensä 13 ottelussa, joissa syntyi kaksi maaliin johtanutta syöttöä.
Kotkan Peli-Karhujen kasvatin toissa kausi meni miesten Kolmosessa ja B-junioreissa. Nuoren miehen kirkas tavoite on ensi kauden aikana saada Veikkausliigadebyytti pois alta ja kehittyä mahdollisimman paljon.
- Ensi kauden tavoitteeni on kehittyä tosi paljon ja tietysti tavoittelen liigadebyyttiä. Vielä ei ole kauhea kiire, mutta peliajasta käyn taistelemaan.
Mikä sai lupauksen valitsemaan Lahden?
- Kaupungin sijainti on hyvä, tämä on lähellä Kotkaa. Täällä on tuttuja muutenkin, pelaajia ja valmentajia on tullut tutuksi entuudestaan maajoukkuetapahtumista. Olen kuullut Lahdesta paljon hyvää, että tämä on hyvä paikka nuorille pelaajille kehittyä. Esimerkiksi Mikko Kuningas on tullut aiemmin saman ikäisenä tänne ja pelaa nyt jatkuvasti liigaa. Lahdessa olosuhteet ovat kunnossa ja lopulta on vain itsestä kiinni, kuinka hyväksi kehittyy, Kekkonen perustelee.
Kekkonen pelasi joulukuun puolessa välissä pelatussa FC Lahti-KuPS -harjoitusottelussa ensimmäisen puoliajan esiintyen pirteästi. Ottelu oli päätös kahdelle raskaalle harjoitusviikolle.
- Se oli omalta osalta suhteellisen ok peli, ei paras tietenkään, muttei huonoinkaan. Huomasi, että tempo oli tosi kova ja sai juosta aika paljon päästä päähän, vaikka kyseessä oli harjoituspeli.
Joukkue ei ole vielä asettanut kaudelle 2017 virallista tavoitetta, mutta selvää on, että viime vuoden kahdeksatta sijaa lähdetään parantamaan roimasti.
- Yhteisistä tavoitteista ei ole vielä paljoa juteltua. Mitä olen kuullut, niin viime kausi oli pettymys sijoituksen suhteen. Meillä on tosi hyvä joukkue kasassa ja vielä on tulossa sopimuksia. Meillä on mahdollisuudet mihin vaan, Kekkonen uskoo.
Kekkosen sopimuksen myötä Lahdella on kasassa ensi kaudeksi 18 pelaajasopimusta.