Fennia Areena tullut tutuksi VPS:lle

Petri Vuorisen VPS on avannut kauden 2017. (Kuva: Juha Tamminen)

Fennia Areena tullut tutuksi VPS:lle

7.1.2017

Vaasan Palloseura on aloittanut kauden 2017 ja harjoitellut tiistaista eteenpäin Fennia Arenalla. Ensimmäinen harjoitusottelukin on aivan nurkan takana.
Kokonaisuudessaan joukkue oli kaikkia sopimuspelaajia myöten paikalla loppiaisena.

– Tiistaina aloitettiin. Olemme aloittaneet melko samalla tavalla kuin viimeksi eli rauhallisesti. Hiljalleen lisäämme tässä sitten määrää ja rasitusta, kertoo päävalmentaja Petri Vuorinen ensimmäisestä harjoitusviikosta VPS:n sivuilla.

– Olemme vähän käyneet läpi pelaajien kanssa myös tulevia kuukausia ja viikonloppuna katsotaan taas pelaajille yksilöllisiä harjoitusohjelmia, Vuorinen jatkaa.

Joukkue on kokenut muutoksia joulukuun aikana, sillä maalivahti Evgeni Kobozev siirtyi Ruotsin Allsvenskanin Jönköpingiin, Arttu Nuutinen AC Kajaaniin ja Samu Alanko First Vienna FC:n paitaan Itävaltaan.

Vastaavasti tammikuun aikana Vepsun treeneissä nähdään kuitenkin testipelaajia. Tällä viikolla joukkueen vahvuudessa on ollut vain testimaalivahti Johannes Ström, mutta lisää testimiehiä on tulossa tulevien viikkojen aikana.

Parin viikon kuluttua ovella kolkuttelee myös ensimmäinen treenipeli, kun VPS kohtaa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla tasolla (Division 1) pelaavan Umeå FC:n. Ottelu pelataan Fennia Arenassa lauantaina 21.1. kello 13.00.

Linkki kopioitu