FC Lahden Tuominen myönsi avauspelin vaikeudet

Jasse Tuominen pelasti FC Lahdelle pisteen. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden Tuominen myönsi avauspelin vaikeudet

23.1.2017

FC Lahti avasi kauden viralliset pelit Suomen Cupissa 1-1 -tasapelillä Hakaa vastaan.

Lahtelaisten sankari oli päätösminuutilla rangaistuspotkusta osunut Jasse Tuominen.

Tuominen painottaa KuhnuriTV:n haastattelussa, että kauden ensimmäinen peli ei ollut siitä helpoimmasta päästä.

- Aika vaikeaa oli. Tulos oli pettymys, sillä voittamaan lähdettiin, Tuominen sanoo.

Ensimmäisen puoliajan Haka oli niskan päällä, mutta loppua kohden FC Lahti sai paremmin otetta pelistä.

- Paremmalla viimeistelyllä olisimme voineet ehkä voittaakin, mutta paljon jäi vielä parannettavaa, Tuominen miettii.

- Kauden eka matsi, niin vielä voi olla vähän hakemista joillain pelaajilla, mutta tästä on hyvä parantaa, Tuominen sanoo.

FC Lahti kohtaa seuraavaksi Suomen Cupissa Ilveksen tulevana lauantaina.

Linkki kopioitu