HJK:n ja HIFK:n taistossa lumisadetta ja dramaattisia hetkiä

Akseli Pelvas avasi maalihanat. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK:n ja HIFK:n taistossa lumisadetta ja dramaattisia hetkiä

1.3.2017

HIFK ja HJK kohtasivat keskiviikkona pelatussa Suomen Cupin ottelussa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Altavastaajana otteluun lähtenyt HIFK oli ottelussa vahvasti ottavana osapuolena, kun Klubi voitti 4-0.

HIFK ei saanut luotua juurikaan maalipaikkoja ja HJK ratkaisi ottelun lyhyessä ajassa syntyneillä maaleilla toisella puoliajalla. HIFK:n keskuspuolustaja Jani Bäckman torjui ottelussa rangaistuspotkun.

Ensimmäinen puoliaika kulki vahvasti kotijoukkue HJK:n komennossa. HIFK:n paras maalipaikka osui hyökkääjä Aleksi Ristolalle, joka pääsi puolittain puskemaan boksin sisältä Nnaemeka Anyamelen hyvästä keskityksestä. HJK-puolustus oli kuitenkin tilanteessa tarkkana ja selvitti tilanteen varmasti. 25. peliminuutilla HJK:n Evans Mensah laukoi kierteisen vasemman jalan laukauksen vain niukasti yli HIFK-maalin vasemmasta yläkulmasta. Muutamaa minuuttia myöhemmin HJK sai vapaapotkun noin 21 metristä, mutta HIFK-maalivahti Carljohan Eriksson torjui helposti Moshtagh Yaghoubin kevyeksi jääneen laukauksen.

HJK siirtyi 1-0 johtoon ottelun 37. peliminuutilla erikoistilanteesta. Moshtagh Yaghoubin antama sivuvapaapotku vasemmasta laidasta löysi HIFK:n rangaistusalueelta HJK-hyökkääjä Akseli Pelvaksen, joka puski pallon vasempaan alakulmaan. Yaghoubi pääsi kokeilemaan 39. peliminuutilla jälleen vapaapotkusta hieman 16-rajan ulkopuolelta, mutta hänen laukaus meni hieman oikeasta tolpasta ohi. HJK:n laitahyökkääjä Juha Pirinen leikkasi vielä hieman ennen taukoa vahvasti vasemmalta laidalta boksiin, mutta Carljohan Eriksson torjui Pirisen etukulmaan suuntautuneen laukauksen. Taukolukemat tapahtumiin nähden ansaitusti HJK:lle 1-0. HIFK suoritti tauolla yhden pelaajavaihdon, kun Abaas Ismail teki tilaa Tommi Jyrylle.

Toiselle puoliajalle yltynyt lumisade teki märästä tekonurmesta erittäin liukkaan, joka toi hieman haasteita molempien joukkueiden pelinrakenteluun. HJK siirtyi 64. peliminuutilla 2-0 johtoon HIFK:n keskikentällä tapahtuneen pallonmenetyksen jälkeen. Sebastian Dahlström pelasi Evans Mensahin täysin vapaaksi boksissa ja Mensah viimeisteli varmasti vasemmalla jalallaan HIFK-maalin vasempaan takakulmaan. Vain kaksi minuuttia edellisestä Mensah teki Atomu Tanakan esityöstä HJK:n 3-0 osuman HIFK-puolustuksen karmivan harhasyötön päätteeksi. 73. peliminuutilla vaihdosta kentälle tulleella Alfredo Morelosilla oli paikka seuraavaan maaliin, mutta Carljohan Eriksson torjui Morelosin laukauksen. 75. peliminuutilla HIFK suoritti tuplavaihdon, kun Esa Terävä sekä Fredrik Lassas tekivät tilaa Nikolas Sairalle ja Antti Ulmaselle.

Ottelun 86. peliminuutilla koettiin dramaattisia hetkiä, kun Ousman Jallow karkasi läpiajoon ja HIFK-maalivahti Carljohan Eriksson joutui vetämään Jallown nurin. Eriksson ajettiin suoralla punaisella kortilla ulos. Koska kaikki kolme pelaajavaihtoa oli käytettynä, joutui HIFK pakon sanelemana lyömään toppari Jani Bäckmanille maalivahdin hanskat käteen. Bäckman onnistui upeasti torjumaan Sebastian Dahlströmin ampuman rangaistuspotkun. Se oli kuitenkin laiha lohtu, kun Alfredo Morelos sinetöi ottelun loppulukemat lisäajalla 4-0:aan.

Linkki kopioitu