Kuopiossa iloitaan uudesta maalivahtivalmentajasta
Jori Särkkä aloittaa marraskuun alussa KuPS:n uutena maalivahtivalmentajana.
Särkkä tulee päätoimiseksi työntekijäksi koko kuopiolaisseuraan vastaten niin seuran edustusjoukkueen kuin seuran junioreiden maalivahtivalmennuksesta.
Särkkä on tehnyt erinomaista työtä suomalaisen jalkapalloilun parissa peräti viiden eri vuosikymmenen aikana. Menestyksekäs työura alkoi kotikaupungissa Jyväskylässä jo 1970-luvulla. Särkkä on työskennellyt 2000-luvulla FC Hakassa, Ilveksessä ja 2011 Kiinan superliigassa saakka. Särkkä palasi tämän jälkeen Jyväskylään JJK:hon ja työskenteli kolme viimeisintä vuotta Seinäjoella.
Seuratyön ohella hän on toiminut Suomen nuorisomaajoukkueiden maalivahtivalmentajana 1990-luvun lopulta asti kaikkiaan 19 vuoden ajan ikäluokissa U15-U21. Särkkä tuntee läheisesti käytännössä kaikki suomalaiset huippumaalivahdit ja jatkaa upeaa työuraansa nyt Kuopiossa.
- Tärkeätä on että maalivahtivalmennukseen saadaan selkeät linjaukset ja viimeistä tietotaitoa, että päästään kehittämään valmennusta. Särkkä on tehnyt vuosikausia hyvää työtä JJK:ssa ja SJK:ssa sekä nuorisomaajoukkueissa. Hänen tehtävänään on linjata ja johtaa seuran maalivahtivalmennusta sekä johtaa seuran muita maalivahtivalmentajia toimien heidän kouluttajanaan ja tuoden uusia toimintamalleja muille maalivahtivalmentajille, KuPS ry:n valmennuspäällikkö Esa Pekonen toteaa kuopiolaisten verkkosivuilla.
Veikkausliigajoukkueen päävalmentaja Jani Honkavaara iloitsee uuden huippuammattilaisen saapumisesta.
- Hän tuo maalivahtinäkökulmaa koko seuraan ja on hieno juttu saada hänet tänne. Jori on tehnyt kovaa jälkeä nuorten maalivahtien kanssa ja hänellä on hyvät näytöt osaamisesta. Maalivahtivalmennus nousee seurassa nyt entistä paremmalle tasolle, Honkavaara huomauttaa.
HJK-KuPS sunnuntaina 27.8. kello 18.30 Telia 5G Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.