Jori ​Särkällä hyvä alku KuPS:ssa

Jori Särkkä toimii KuPS:n maalivahtivalmentajana.

Jori ​Särkällä hyvä alku KuPS:ssa

24.12.2017

Kuopion Palloseuran maalivahtivalmentajana tänä vuonna aloittanut Jori Särkkä on päässyt hyvin jyvälle seuran sisäisistä toimintatavoista.

Särkän pesti KuPS:n maalivahtivalmentajana alkoi virallisesti marraskuussa, mutta hän veti ensimmäiset harjoitukset seurassa jo elokuussa. Sisäänajon aikana hän ehti tutustua seuran maalivahteihin ja toimintaympäristöönsä.

- Nyt ei ole enään mitään ihmettelemistä. Kaikki on tuttua ja itselleni selkeni, mitkä voisivat olla veskareiden tulevia, selkeitä painopistealueita. Hyvä, että startti tapahtui tuolla tavalla, Särkkä iloitsee.

Hänen toimenkuvansa seurassa ei painotu ainoastaan edustusjoukkueeseen, vaikka pääpaino onkin siellä. Särkän Kontolla on myös koko KuPS:n maalivahtitoimintalinjan luominen.

- Tosi hyvä fiilis on siitä, että olen tässä mukana. Hyvin toimiva ja ammattimainen ympäristö. Toimenkuvani on monipuolinen ja vastaan isossa kuvassa monista asioista junioripuolelta lähtien. Oma toimenkuva ja se mitä tekee on hyvin motivoivaa.

Särkkä käy mm. vetämässä lukioikäisille maalivahdeille aamuharjoituksia ja mentoroi junioripuolen maalivahtivalmentajia. Joskus kokenut maalivahtivalmentaja käy itsekin vetämässä junioreille harjoituksia.

Hän on kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta parantaa savolaisseuran maalivahtitoimintaa.

- Hienoa nähdä, että seurassa on reagoitu oikealla tavalla, että tuo osa-alue täytyy saada kuntoon. Se tuo haasteensa, mutta on motivoivaa tehdä töitä kun on haasteita.

Linkki kopioitu