U17-maajoukkue kohtaa perjantaina Venäjän

Kuva: Juha Tamminen

U17-maajoukkue kohtaa perjantaina Venäjän

25.1.2018

Suomen U17-maajoukkue kärsi torstaina Minskin kansainvälisessä turnauksessa 0-1-tappion Valko-Venäjälle. Perjantaina vuorossa on ensimmäinen sijoitusottelu, jossa vastaan tulee Venäjä.

Torstain ottelun ainokainen nähtiin 69. minuutilla. SJK:n Maximo Tolonen sai pallon parhaimmillaan ylärimaan, mutta Suomen maalitili jäi avaamatta. Suomi avasi turnauksen 0-4-tappiolla Belgialle. Liettuan kanssa tuloksena oli maaliton tasapeli.

- Tunnelma olisi aika paljon parempi, jos olisimme tehneet maalin. Olen pelissämme tyytyväinen aika moneenkin asiaan, eikä Valko-Venäjä ole huono joukkue, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kommentoi torstai-iltana.

- Meillä oli mielestäni oikeanlainen ote peliin ja olimme pallon kanssa melko rohkeita. Yksi tavoitteistamme oli saada pallonhallintajaksoja ja saimmekin niitä. Toisin kuin Liettuaa vastaan, saimme nyt ihan kunnon laadukkaita maalipaikkoja. Meidän pitää vain pystyä olemaan taitavampia ja ovelampia vastustajan maalin edessä, jotta pystymme saamaan enemmän paikkoja ja viimeistelemään paremmin.

Lehtola nosti vielä erikseen esille Tolosen suorituksen.

- Maximo pelaa tällä hetkellä hyvää futista. Hänellä on hyvä energia päällä ja hän tekee paljon töitä joukkueen eteen. Vain maalit puuttuvat ja ne tulevat kyllä vielä. Lisäksi Oskari Sallinen pelasi tänään keskikentällä hyvin ja Otto Ollikainen nosti tasoaan laitapakkina Belgia-pelistä.

Suomi ja Venäjä kohtaavat perjantaina 26.1. klo 11 Suomen aikaa. Turnauksen viimeinen peli on edessä lauantaina tai sunnuntaina.

Linkki kopioitu