HJK haki selvän voiton Vaasasta (VPS-HJK 0-4)

Kuva: Samppa Toivonen

HJK haki selvän voiton Vaasasta (VPS-HJK 0-4)

2.11.2026

HJK otti pitkän askeleen kohti mestaruutta kukistamalla VPS:n kauden viimeistä edellisellä kierroksella.

HJK sai otteluun unelma-alun, eikä avausmaalia tarvinnut kauaa odottaa. Cissokho jatkoi Nikolai Alhon kulmapotkun keskustaan Mihailo Bogićevićille, joka taisteli pallosta VPS-puolustuksen kanssa. Lopulta pallo päätyi yläriman kautta maaliviivalle, jonne ensimmäisenä ehti – kukapa muukaan – Mads Borchers. Tanskalainen maalihirmu puttasi maaliviivalta HJK:n arvokkaaseen johtoon ja kasvatti maalimääränsä jo uudelle tasaluvulle osuman ollessa hänen liigakauden 20.

Ottelu jatkui melko tasaisissa merkeissä, ja vaasalaiset olivat ajoittain jopa enemmän pallossa. HJK hyökkäsi oikeissa hetkissä terävästi, mikä aiheutti isännille ongelmia. Pukki karkasi läpiajoon jakson puolivälin tienoilla, mutta Mamadou Jalloh veti hyökkääjälegendan nurin tämän lähtiessä kiertämään VPS-vahtia. Jalloh selvisi keltaisella kortilla, ja tilannetta seuranneesta lähivapaapotkusta Alex Ring laukoi yli maalin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Klubi tuplasi johtonsa. Pukki levitti oikealle Santeri Haaralle, joka leikkasi boksiin. Vasemman jalan laukaus lähti kohti takakulmaa ja päätyi kimmokkeiden kautta ohi Jallohin.

Vahvan ensimmäisen jakson päätteeksi Klubi eteni jo 3–0-johtoon. VPS:n pelinavaaminen Jallohin johdolla epäonnistui täysin. Kaius Simojoki katkaisi avauksen ja siirsi 2 vastaan 0 -hyökkäyksessä vielä epäitsekkäästi pallon viereen Alfie Cicalelle, joka pääsi tuulettamaan maaliaan hienosti läpiottelun ääntä pitäneen, liki satapäisen vieraskannattajakatsomon edessä.

Ring oli lähellä lisätä johtoa vielä aivan ensimmäisen nelivitosen lopussa. Kulmapotku tippui boksin taakse Ringille, joka tälläsi voimalla pallon puolivolleylla tolppaan. Tauolle siirryttiin turvallisen tuntuisessa 3–0-vierasjohdossa.

VPS tuli toiselle jaksolle terävämmin ja otti pelin haltuunsa. Haarala kävi kuitenkin kesken isäntien hallintajakson iskemässä illan toisen osumansa. Pyry Mentu avasi kaukaa omalta alueelta pitkän pallon linjan taakse Haaralalle, jonka viimeistely takatolpan juureen oli erinomainen. Maali oli hyvään vireeseen päässelle "Sandelle" kauden kuudes.

VPS pyristeli vielä hetken pelillisesti mukana, ja Jasper Samooja pääsi muutamaan otteeseen torjuntatöihin. Lopulta kaksi torjuntaa riittivät liigauran ensimmäiseen nollapeliin.

Isäntien paine hellitti tunnin kohdalla ja viimeinen puolituntinen oli pitkälti pelailun makua ottelun ratkettua hyvissä ajoin. Klubilla oli paikat kaunistella loppulukemia vielä useampaankin kertaan. Pukki pääsi ensimmäisen jakson tavoin läpiajoon, mutta tälläkin kertaa viimeistely karkasi hieman ohi maalin. Myös Lappalaisella ja Liam Möllerillä oli omat paikkansa, mutta 4–0-lukemat riittivät tänään, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä.

Linkki kopioitu