Henri Toivomäki uurasti ensimmäiset harjoituksensa KuPS:ssa
KuPS:n riveihin liittynyt puolustaja Henri Toivomäki uhkuu pelihaluja.
Kuopion Palloseuraan siirtynyt puolustaja Henri Toivomäki liittyi tiistaina joukkueen pelaajavahvuuteen ja harjoitteli ensi kertaa uuden joukkueensa riveissä valmennusjohdon alaisena. Pelaajalle jäi hyvä kuva ensimmäisistä treeneistä.
- Treeneissä oli hyvä meno. Harjoituksissa on hyvä taso ja pallo liikkui. Oli kiva päästä mukaan. Joukkueen taso on hyvä, pallo pysyy pelaajilla koukussa ja liikettä on. Laatua löytyy. Treenit ovat hyvin järjestelty ja hyvin järjestelmällistä toimintaa. Se tekee harjoittelun pelaajalle helpoksi, Toivomäki iloitsi.
Toivomäki on pelannut urallaan yhteensä 111 Veikkausliigan ottelua, kaikki FC Lahden väreissä. Nyt ura jatkuu kuopiolaisseuran laadukkaassa valmennuksessa.
- Nyt oli oikea ajankohta palata takaisin Suomeen. Tosiasia on, että pelata täytyy. Pelihalut ovat kovat, puolustaja totesi.
Hän on tehnyt liigaurallaan yhden liigamaalin, kuinka ollakaan juuri Kuopion Palloseuraa vastaan. KuPS ja FC Lahti kohtasivat Savon Sanomat Areenalla 20.5.2015 ja puolustaja onnistui viimeistelemään pelin avausmaalin 31. peliminuutin kohdalla.
- Se taisi tulla jostain kulmapotkutilanteesta. Pallo pomppi jotenkin sisään yläriman ja KuPS-maalivahdin selän kautta. Se oli melkoinen räkämaali ja sen kyllä muistaa varmasti aina, Toivomäki muisteli.
Toivomäki on kotoisin Mäntsälästä ja hänen kasvattajaseuransa on Mäntsälän Urheilijat. Hän on pelannut yhteensä kuusi Veikkausliigakautta FC Lahdessa ja kaksi edellistä sarjakautta Norjassa Sarpsborg 08:ssa. Pian Kuopioon siirtynyt hankinta pääsee pelaamaan odotetun paluuottelunsa Suomen kentillä.