Ilves tiedostaa kaavan: "Me tarvitsemme kärsivällisyyttä puolustamiseen"

Ilves kohtaa lauantaina Hongan. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves tiedostaa kaavan: "Me tarvitsemme kärsivällisyyttä puolustamiseen"

1.6.2018

Ilves lähtee lauantaina aiheuttamaan FC Hongalle espoolaisten ensimmäistä kotitappiota.

– Me tarvitsemme kärsivällisyyttä puolustamiseen. Prässitasoa pitää pystyä vaihtelemaan. Tilanteenvaihtopelaaminen on avainasemassa Honkaa vastaan. Pieni tauko otteluista teki meille hyvää ja ehdimme tehdä kunnolla töitä harjoituskentälläkin. Olemme keskittyneet oman pallollisen pelaamisen monipuolistamiseen. Toivottavasti vire lähtee käyntiin, päävalmentaja Jarkko Wiss toteaa Ilveksen verkkosivuilla.

Honka ja Ilves ovat molemmat tukevasti keskikastissa, mutta kuten tiedetään, marginaalit ovat pienet.

– Pikkuhiljaa sarjataulukossa alkavat asetelmat muodostua ja jonkun verran yllätyksiäkin on seassa. Vaikka piste-eroja syntyy, niin nämä ovat edelleen todella tasaisia otteluita. Henkilökohtainen osaaminen korostuu. Virheiden välttäminen tai niiden tekeminen kääntää pelejä. Olisi tärkeää saada tasaisesti perättäisiä voittoja tilille. Meillä on nyt kaksi voittoa alla ja lauantaina haetaan kolmatta. Helppoa se ei missään nimessä tule olemaan, Wiss huomauttaa.


FC Honka-Ilves Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 2.6. kello 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Linkki kopioitu