Uudet rutiinit ovat tärkeä osa SJK:n uutta toimintamallia

Uudet rutiinit ovat tärkeä osa SJK:n uutta toimintamallia

20.12.2018

SJK on viettänyt joulukuussa kolmen viikon harjoittelujakson, joka päättyy harjoitusotteluun Jaroa vastaan perjantaina.

Uudet rutiinit ovat tärkeä osa SJK:n uutta toimintamallia, ja ne ovat saaneet paljon kiitosta myös pelaajilta.

Edustusjoukkueen jälkeen uudet rutiinit ajetaan läpi myös SJK Akatemian joukkueisiin ja lopulta koko seuraan.

- On ollut hyvät kolme viikkoa ja olen päässyt tutustumaan hyvin pelaajiin. Olemme lähteneet rakentamaan meidän uusia toimintatapojamme. Olemme tehneet hyvinkin systemaattisesti töitä sitä silmällä pitäen, että saadaan sitten tammikuusta hyvä ja ehjä treenijakso käyntiin, sanoo SJK:n suorituskyvyn osaston tuore johtaja Mikko Kujala seuran verkkosivuilla.

- Kun tulee uutena henkilönä seuraan, on tärkeää, että pääsee tutustumaan pelaajiin ja muuhun henkilökuntaan. Olin jo marraskuun aikana paljon Seinäjoella, ja valmistelimme tätä joulukuun jaksoa. Olemme rakentaneet nyt perusteita, yleisfysiikkaa ja loukkaantumisia ennaltaehkäisevää harjoittelua. Uusina rutiineina on otettu käyttöön toimia, jotka palvelevat päivän harjoituksia. On tiettyjä toimintamalleja, mitä tehdään aina ennen treenejä. Lisäksi on aktivoivia lämmittelyjä sekä treenejä varten omat lämmittelyt. Eri päiville on treenejä varten omia osioita sen mukaan, millainen treeni on tulossa. Pyritään näitä monipuolistamaan ja viemään vielä yksilöllisempään suuntaan, kun uusi vuosi lähtee liikkeelle, jatkaa Kujala.

SJK on ottanut käyttöön myös uutta teknologiaa ja pelaajien ravintohuoltoon sekä nukkumiseen on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota.

- Olemme alkaneet seuraamaan tarkemmin pelaajien palautumista, ja seuraamaan eri mittareilla minkälaisilla tasoilla rasituksissa liikutaan. Sieltä saadaan aika tarkkaa yksilöllistä tietoa pelaajista ja harjoitteista, kertoo Kujala

- Tietenkin se futistreeni on se tärkein. Ja nämä aktivointitoimet ja jälkitoimet, palautumisien seuranta sekä se mitä harjoituksissa tapahtuu, ovat hyviä tukitoimia, jotka auttavat harjoituksia suunniteltaessa, toteaa Kujala.

Linkki kopioitu