"Kokonaisuudessaan positiivinen kokemus" – SJK pääsi irti rutiineista Eerikkilässä
SJK:n muutaman päivän leiri Eerikkilässä päättyi perjantaina FC Hakasta harjoitusottelussa otettuun 2-1-voittoon.
Perjantain ottelu, mutta yhtä lailla koko leiri jätti SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenkollle hyvän maun suuhun. Irtiotto arjesta teki hyvää ja voitollinen tulos maistui myös.
- Tämä oli kokonaisuudessaan positiivinen kokemus. Pääsimme pois hetkeksi omasta kotihallista ja saimme hieman tehtyä erilaisia juttuja leirin aikana. Saimme Hakasta myös mielestäni erittäin hyvän harjoitusvastustajan, hyvä Ykkösen joukkue. Se oli liikkuva, aggressiivinen ja se oli mielenkiintoinen ottelu pelata, kuvaili Eremenko Eerikkilän leiriä ja harjoitusottelua.
- Oli myös tärkeää saada ottelusta tulos, sillä emme ole voittaneet pitkään aikaan. Olemme pelanneet hyvin, mutta emme ole saaneet tulosta. Ja viimein saimme maalin myös rangaistuspotkusta, jatkoi Eremenko.
Kyse ei ollut "Jeren" mukaan kuitenkaan vain yhdestä ottelusta sinänsä, vaan mukaan tarttui paljon myös jatkoa ajatellen.
- Saimme ottelusta myös hyvää materiaalia, mitä analysoida. Positiivisia juttuja ja asioita, joissa meidän pitää edelleen parantaa. En ollut esimerkiksi tyytyväinen meidän syöttöjen tasoon, ihan yksinkertaisissa tilanteissa.
- Myös jotkut ratkaisut hieman ihmetyttivät. Kenties syöttöihin saattoi vaikuttaa hieman erilainen alusta ja ehkä joillain pelaajilla hieman keskittyminen herpaantui, analysoi Eremenko.
Kaikkineen maaliskuu sai hyvän startin Eerikkilästä.
- Kokonaisuutena tämä oli meille hyvä viikko. Aloitimme tämän viimeisen kuukauden jakson voitolla ja kaikki pysyivät hyvin ehjinä, eikä tullut loukkaantumisia. Meillä on muutamia pelaajia palautumassa aiemmista pienistä kolhuista ja ensi viikolla hekin pääsevät mukaan taas. Erittäin positiivinen tunne on joukkueesta nyt.
- Nadson sai ensimmäiset minuutit ja Hampus Holmgren näytti tasoaan ja pärjäsi hyvin. Meillä on vielä useampi peli jäljellä ennen kauden alkua ja me kehitymme koko ajan entisestään, Eremenko tiivisti.