Anton Popovitchilla jo Pirkanmaan derbyt mielessä
Pirkanmaalla pelataan ensi kesänä pitkästä aikaa paikallispelejä Veikkausliigassa, kun Ilves ja Haka ottavat muutaman vuoden tauon jälkeen pääsarjatasolla mittaa toisistaan.
Hakan keskikenttäpelaaja Anton Popovitch myöntää, että näissä peleissä on erityinen lataus.
- Kaikkia Veikkausliigan pelejä odotan kyllä innolla, mutta varmasti Pirkanmaan derbyt Tehtiksellä ja Tammelassa ovat sellaisia, joita eniten odottaa, Popovitch pohtii.
Popovitchin mukaan tässä vaihessa on vielä turhan aikaista puhua liikaa ensi kauden tavoitteista joukkueen sarjasijoituksen suhteen.
- En oikein osaa kertoa tarkkaan siitä, minkälaisia odotuksia on. Joukkueen tavotteista ei olla vielä puhuttu, sillä niistä keskustellaan sitten kun joukkue on valmis, Popovitch tuumaa.
- Omat tavoitteet kaudelle 2020 ovat aikalailla samat kun viime kaudella, eli saada paljon vastuuta ja olla johtava pelaaja keskikentällä, Popovitch toteaa.
Vuosi 2019 painuu pian aikakirjoihin, mutta ainakin valkeakoskelaisittain sitä muistellaan hyvällä.
- Näin jälkeenpäin kun miettii, niin alkaa pikkuhiljaa tajuamaan sen, kuinka hyvän kauden me vedimme. Kaikki osui nappiin. Tavoitteena oli nousta, mutta kukaan meistä ei varmaan olis kuvitellut, että se olisi tullut noin isolla pistemäärällä, Popovitch viittaa 19 pisteen eroon toisena tulleeseen TPS:aan.
Kaksi peliä jäi Popovitchilta erityisesti mieleen.
- Jaro peli vieraissa, kun varmistimme nousun Veikkausliigaan ja viiminen kotipeli MYPA:a vastaan.