"Paljon tehtävää, mutta mahtavat tunnelmat" – Hakassa alkaa suunnittelu nyt toden teolla

Valkeakoskella suunnittelu tiivistyy kauden alkua kohden. (Kuva: Juha Tamminen)

"Paljon tehtävää, mutta mahtavat tunnelmat" – Hakassa alkaa suunnittelu nyt toden teolla

6.5.2020

Tieto Veikkausliigakauden 2020 alkamisen ajankohdasta oli hieno uutinen seuroille ja merkitsi samalla hihojen käärimistä.

FC Hakassa uutiset kauden alkamisesta otettiin innolla vastaan.

– Hienoa päästä vihdoinkin suunnittelemaan tulevaa kautta ja ottelutapahtumia tarkemmin. Edelleen pitää kuitenkin huomioida ympärillä vallitseva tilanne ja seurata viranomaisten ohjeita.

– Paljon on tehtävää, mutta nyt on aivan mahtavat tunnelmat, toteaa Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen.


Veikkausliigalla, Kansallisella Liigalla ja Miesten Ykkösellä on käynnissä yhteinen Kauden tärkein ottelu -kampanja, jossa taistellaan yhdessä suomalaisen huippujalkapallon puolesta. Kampanja on voimassa 31.5. saakka. Tue seuroja ja tee hyvää.

Osallistu Kauden tärkeimpään otteluun.

Linkki kopioitu