HJK kiinnitti kaksi nuorta lupausta jatkosopimuksilla

Kuva: Juha Tamminen

HJK kiinnitti kaksi nuorta lupausta jatkosopimuksilla

6.10.2020

HJK on tehnyt jatkosopimukset nuorten Saku Heiskasen sekä Elmo Henrikssonin kanssa.

HJK ja nuori keskikenttäpelaaja Saku Heiskanen, 19, ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen.

– Saku on pelannut erinomaista kautta HJK Klubi 04:n mukana ja ollut joukkueen suoritusvarmimpia pelaajia. Sakulla on erittäin hyvä pelikäsitys, jonka avulla hän luo paljon etua itselle ja joukkuekavereilleen etenkin hyökkäyskolmanneksella. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Saku jatkaa pelaajana kehittymistä, joten hienoa, että pääsimme jatkosopimukseen, kertoo HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula HJK:n sivuilla.

Heiskanen on alkujaan Masalan Kisan pelaaja. MasKista hän siirtyi Hongan junioreihin ja sieltä TSG Hoffenheimin nuorisojoukkueisiin. Hoffenheimistä Heiskanen kävi lainalla niin HJK:ssa kuin Hongassakin, kunnes siirtyi Klubiin 2019. Heiskanen kuuluu myös Suomen U19-maajoukkuerinkiin.

– Olen tosi onnellinen, kun saan jatkaa Klubissa hyvässä valmennuksessa ja hyvässä ympäristössä. Olen kehittynyt täällä tosi paljon. Nyt vain kovaa työntekoa, että pääsen ottamaan seuraavan askeleen urallani, kommentoi Heiskanen uutta sopimustaan.

HJK ja nuori maalivahti Elmo Henriksson, 17, ovat solmineet kolmevuotisen sopimuksen. Henriksson on tullut Klubiin 13-vuotiaana Kirkkonummelta KyIF:stä.

– Viime kausi jäi Elmon osalta pitkän loukkaantumisen takia lyhyeksi. Talvikaudella Elmon kehittyminen erityisesti torjuntatyöskentelyssä oli huimaa. Isona osasyynä oli kuntoutuksen aikana painotettu fyysinen harjoittelu, kertoo HJK:n akatemian maalivahtivalmennuksen päällikkö Marko Frantsi.

Klubi saa Henrikssonista raamikkaan maalivahdin, jolla on hyvä kilpailupää sekä monipuolinen kyky avata peliä. Henrikssonin vahvuuksiin kuuluu myös pelin ymmärtäminen, jonka ansiosta hän on hyvä hallitsemaan tilaa.

– Uuden sopimuksen myötä työ jatkuu, ja odotuksemme Elmoa kohtaa on ehdottomasti nousu HJK:n liigajoukkueen maalivahdiksi, jatkaa Frantsi.

– Olen erittäin iloinen sopimuksesta. Tämä on alku kovalle duunille, tästä lähdetään rakentamaan, kommentoi Henriksson.

Linkki kopioitu