Valakari ylpeä pelaajistaan – ”Isot kolme pistettä meille”

KuPS juhlii voittomaalia sunnuntaina. (Kuva: Juha Tamminen)

Valakari ylpeä pelaajistaan – ”Isot kolme pistettä meille”

11.7.2021

Kuopion Palloseuran voittoputki Veikkausliigassa venyi jo kuuteen otteluun, kun joukkue haki Valkeakosken Tehtaan Kentältä 1-0 (1-0)-voiton FC Hakasta. Ottelun ainoan maalin iski toppari Diogo Tomas avausjakson viime hetkillä.

Voittoputken takana on ennen kaikkea tiiviisti toiminut puolustus maalivahti Kreidlin johdolla. Viimeisessä kuudessa ottelussa KuPS on päästänyt vain yhden maalin.

Lähtökohdat otteluun olivat vähintäänkin haastavat. Joukkue pelasi torstaina Armeniassa paahtavassa helteessä ja usea pelaaja kärsi matkarasituksen lisäksi myös vatsaongelmista. KuPS:n päävalmentaja Simo Valakari olikin tyytyväinen nimenomaan kolmeen pisteeseen – tyylipisteistä viis.

- Isot kolme pistettä meille. Tämä ei ollut missään nimessä täydellinen esitys, mutta vain lopputulos merkitsee ja se me tästä pelistä haettiin. Lähtökohdat peliin olivat todella haastavat, sillä takana oli todella pitkä matkustus, jonka lisäksi monella pelaajalla oli vatsaongelmia vielä pelinkin aikana, Valakari kertoo KuPS:n sivuilla.

Joukkueen tärkeimpänä asiana alkuviikon aikana on palautua parhaaseen mahdolliseen pelivireeseen torstaina pelattavaan euro-otteluun FC Noahia vastaan.

- Nyt tärkeintä on palautua nopeasti Haka-pelistä, sekä viiden päivän vierasreissusta. Pelaajat saavat nyt vähän happea, jonka jälkeen saamme muutaman yhteisen tapahtuman treenikentällä, missä hiotaan kuvioita kuntoon. Palautuminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, sillä meillä on vielä paljon pelejä edessä, päävalmentaja valottaa joukkueen alkuviikon ohjelmaa.

Torstaina KuPS:lla on edessään tiukka paikka, kun se pelaa Euroopan Konferenssiliigan 1. karsintakierroksen toisen osaottelunsa kotikentällä Kuopion Väre Areenalla. Avausottelusta pohjalla on 0-1-tappio, joten torstaina vain voitto kelpaa keltamustille.

- Meidän pitää laittaa kaikki peliin europeleissä jatkamisen vuoksi. Lähdemme toiseen osaotteluun yhden maalin takamatkalta, mutta tämä joukkue on näyttänyt aiemminkin venymiskykyään. Muita vaihtoehtoja meillä ei ole, kuin mennä jatkoon ensi torstaina, Valakari summaa.

Euroopan Konferenssiliigan 1. karsintakierroksen toinen osaottelu KuPS-FC Noah pelataan torstaina 15.7.2021 kello 19.00 Kuopiossa.

Linkki kopioitu