"Saimme lopuksi sen mitä ansaitsimme" - KTP-luotsi Gabri Xatart ei selitellyt tappiota

Gabri uskoo parempaan jatkossa. (Kuva: Juha Tamminen)

"Saimme lopuksi sen mitä ansaitsimme" - KTP-luotsi Gabri Xatart ei selitellyt tappiota

30.7.2021

KTP:n perjantaina vierailu Lahdessa ei kartuttanut pistepussia FC Lahden taottua taululle vakuuttavat lukemat 3-0.

Kotijoukkue FC Lahti nappasi pisteet lopulta kaikin puolin ansaitusti.

– On vaikea sanoa heti pelin jälkeen syitä, mutta olimme tänään vain ajoittain kunnianhimoisia ja nälkäisiä. Saimme lopuksi sen mitä ansaitsimme, KTP:n päävalmentaja Gabri Xatart totesi Kymen Sanomille.

Kuhnurit siirtyi johtoon Eemeli Virran komealla yksilösuorituksella ja FC Lahden päästyä tauon jälkeen 2-0-johtoon KTP:lta alkoivat olla eväät lopussa.

– Emme olleet toisella puoliajalla henkisesti tarpeeksi hyvällä tasolla, ja sitä on parannettava seuraavaan peliin, Xatart sanoi.

Xatart jaksaa uskoa kuitenkin parempaan huomiseen.

– Olemme harjoitelleet viime viikot hyvin, ja toivon että saamme siirrettyä hyvät otteet myös seuraavan peliin.

Lähde: Kymen Sanomat
Linkki kopioitu