"On aika keskittyä hetkeksi liigapeleihin" - Koskela pettyi tappioon LASK:lle
HJK:n UEFA Europe Conference League alkoi 0-2 kotitappiolla itävaltalaista LASK Linziä vastaan.
Pahasti alakynteen ensimmäisellä puoliajalla jäänyt kotijoukkue paransi hyökkäyspeliään tauon jälkeen, mutta maalit jäivät tekemättä ensimmäistä kertaa tämän kauden aikana kotikentällä.
– Ensimmäisellä jaksolla emme olleet pallon kanssa tarpeeksi laadukkaita, jonka takia peli oli vastustajan mukavuusalueella. Näytimme hieman hermostuneilta ja emme tehneet järkeviä valintoja pallollisena.
- Vaikka emme pelanneet hyvin, niin varsinaista hätää meillä ei ollut, päävalmentaja Toni Koskela analysoi ottelun jälkeen.
Taiston tauottua Koskela totesi tuloksen olleen pettymys.
– Toiselle jaksolle muutimme hieman muotoa ja saimme paremmin leveyttä peliin sekä maltoimme vaihtaa kaistaa. Sitä kautta otimme pelistä vahvan kontrollin ja loimme useammankin hyvän paikan. Valitettavasti se ei riittänyt pisteeseenkään.
- Nyt on lohko avattu ja kaikki on vielä mahdollista. On aika keskittyä hetkeksi liigapeleihin.
HJK:n seuraava lohkopeli pelataan kahden viikon päästä Armenian Jerevanissa, jonka Alashkert avasi ottelunsa 4-1 tappiolla Maccabi Tel Avivin vieraana. Väliin mahtuu kolme Veikkausliigaottelua, joista ensimmäinen sunnuntaina 19.9. Hongan kotikentällä Tapiolassa.