​HJK taipui niukasti Viktoria Plzeňille

Bojan Radulovic iski HJK:n osuman keskiviikkona. (Kuva: Juha Tamminen)

​HJK taipui niukasti Viktoria Plzeňille

20.7.2022

HJK kärsi Mestarien liigan toisen karsintakierroksen avausosassa keskiviikkona kotonaan 1-2-tappion tshekkiläiselle FC Viktoria Plzeňille.

Ottelu alkoi HJK:n kannalta ikävästi, sillä vieraat siirtyivät johtoon jo kuudennella peliminuutilla Tomáš Chorýn upotettua pallon HJK:n verkkoon rangaistuspotkusta.

HJK oli pelissä kuitenkin tämän jälkeen hyvin mukana ja lähimpänä tasoitusta oli Bojan Radulovic, joka kolisutteli maalipuita hiukan ennen taukoa.

Toisen jakson alussa Radulovic onnistui Santeri Hostikan esityöstä iskemään HJK:lle tasoituksen, mutta Plzeň siirtyi uudestaan johtoon vain kuusi minuuttia myöhemmin Jan Kopicin osumalla. HJK:n takaa-ajo ei tuottanut tulosta ja näin vieraat ottivat hienoisen etulyöntiasemaan toiseen osaotteluun.

Pelillisesti HJK oli keskiviikon ottelussa niskan päällä, sillä maalintekoyritykset kirjattiin Klubille lukemin 12-5, mutta maalit toki ratkaisevat.

Linkki kopioitu