"Pystymme haastamaan kaikki joukkueet" - KTP katsoo jo kohti seuraavaa koitosta

KTP sai lisää uskoa KuPS-tasapelistä. (Kuva: Mikko Mäkelä)

"Pystymme haastamaan kaikki joukkueet" - KTP katsoo jo kohti seuraavaa koitosta

16.4.2023

KTP avasi pistetilinsä kuluvalla kaudella perjantain 0-0-tasapelillä KuPS:aa vastaan.

KTP pelaa seuraavan ottelunsa ensi viikon lauantaina 22.4. jälleen kotikentällään, kun IFK Mariehamn seilaa kotisaareltaan Kotkansaarelle.

- On opittu ainakin se, että me pystymme haastamaan Veikkausliigassa kaikki joukkueet. Otetaan perjantain ottelusta itseluottamus mukaan ja yritetään olla IFK Mariehamnia vastaan vähän parempia erityisesti ensimmäisellä jaksolla.

- Tarkoituksena on olla intensiivisempi esimerkiksi prässihetkissä ja pelata muutenkin paremmin, KTP-luotsi Jussi Leppälahti suunnittelee.

KuPS ottelussa KTP paransi nimenomaan toiselle jaksolle, mutta etenkin hyökkäyspelissä on vielä hiukan hienosäädön tarvetta.

- Keskitettiin takatolpalle silloin kun piti haastaa, ja silloin kun piti mennä maalin eteen, niin silloin vedettiin. Ei oikein löydetty sitä juttua siellä vastustajan boxissa. Katsotaan niitä tilanteita videolta ja analysoidaan, Leppälahti kommentoi.

Linkki kopioitu