"Ei se helpolla tullut" - KTP sai kaivatun avausvoiton
KTP sai voittotilinsä kuluvan kauden Veikkausliigassa auki, kun IFK Mariehamn kaatui Arto Tolsa Areenalla lukemin 2-1.
KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti oli helpottunut täydestä pistepotista kova taistelun jälkeen.
- Saimme kaipaamamme voiton, mutta ei se voitto helpolla tullut. Tämä oli kuitenkin paras pelimme tällä kaudella, vaikka ei tämäkään mikään varsinainen loistopeli ollut, Leppälahti myönsi Kymen Sanomille.
Leppälahti antoi tunnustusta myös vastustajalle, joka iski tasoituksen heti toisen jakson alkuun.
- IFK oli juuri niissä asioissa vaarallinen, missä tiesimme sen olevan. Päästetty maali pitää vielä analysoida tarkemmin
Otteluohjelma jatkuu tiiviinä KTP:nkin osalta. Ennen liigaotteluita KTP pelaa jo ensi tiistaina 25.4. Suomen Cupin ottelun Lehmon Palloa vastaan Joensuussa.
- Emme lähde otteluun ylimielisesti. Tiedän, että LehPa haluaa tehdä ottelusta meille hankalan. Vastassa on tuttuja pelaajia, joita aiemmin Jipossa valmensin, Leppälahti sanoi.