U17-pojille komea voitto Israelista - avoimen PM-turnauksen finaali haarukassa
U17-poikien maajoukkue avasi avoimen PM-turnauksen voittotilinsä komealla tavalla, kun Israel kaatui perjantai-iltana lukemin 5–2.
Suomi johti ottelua tauolla 2-0 ja parhaimmillaan lukemat olivat jo 5-0 ennen Israelin lopun kahta kavennusosumaa. Parista takaiskusta huolimatta Suomi pääsi juhlimaan komeaa voittoa ja varmisti paikkansa turnauksen neljän parhaan maan joukossa.
– Olimme tänään tehokkaita, ja pojat tekivät hienoja maaleja. Iso tavoitteemme oli näyttää suurilukuiselle kotiyleisölle jotain, mitä on kiva katsoa – maaleja ja tuuletuksia on ymmärtääkseni kiva katsella. Johdimme tauolla kahdella maalilla, mutta tiesimme, että pystymme parantamaan monessa asiassa, päävalmentaja Erkka V. Lehtola sanoi.
Kimpiselle Lappeenrantaan oli kerääntynyt yli 2100 katsojaa seuraamaan ottelua.
– Tämä oli kaikkiaan hieno ilta. Paikalla oli paljon junioreita, ja pojat sekä tytöt olivat innoissaan pelin aikana ja sen jälkeen. Pohdimme ennen ottelua, kuinka iso yleisömäärä vaikuttaa pelaajiimme, ja pojat tarttuivat täkyyn hienosti. He todella näyttivät osaamistaan kannattajillemme. Olemme erittäin kiitollisia, Lehtola sanoi.
Suomi pelaa turnauksen päätösottelunsa tiistaina kello 12.00. Vastustaja sekä pelipaikka selviävät sunnuntaina, kun Ruotsi ja Israel pelaavat A-lohkon viimeisen ottelun. Minihuuhkajat on varmistanut paikkansa lohkon kahden parhaan joukossa, ja joukkueella on hyvät mahdollisuudet finaaliin.
– Olemme hoitaneet oman hommamme vähintään kohtalaisen hyvin, ja ylihuomenna näemme, riittävätkö tuloksemme finaalipaikkaan. Olisi hienoa pelata loppuottelu täällä Kimpisellä. Pelimme on vasta tiistaina, ja tänään voimme ottaa rennosti – sitten aloitamme valmistautumisen viimeiseen koitokseen.