Ykkösen kärkitaistoon uusia käänteitä – Gnistan palasi kärkipaikalle
Kamppailu noususta Veikkausliigaan käy Ykkösessä yhä tiiviimpänä lauantain tulosten myötä.
Kärkijoukkue MP taipui SJK Akatemian vieraana seinäjokelaisten ladottua loppulukemiksi 2-0. Gnistan puolestaan kaatoi kotonaan KPV:n 2-1 ja kiilasi jälleen kärkipaikalle pisteen MP:n edelle.
Vankassa voittoputkessa ollut TPS kärsi pitkästä aikaa tappion, kun SalPa kaatoi lähes koko toisen jakson vajaalla pelanneet turkulaiset kotonaan maalein 3-0.
Kärkikuusikon joukkueista HIFK puolestaan otti jo perjantaina paikalliskamppailussa niukan 1-0-voiton KäPasta.
Gnistan on siis kärkipaikalla pisteen edellä MP:ta, josta EIF on neljän pisteen päässä. Viikonloppuna levänneet raaseporilaiset ovat kuitenkin pelanneet ottelun muita kärkijoukkueita vähemmän. SJK Akatemia nousi pisteen päähän EIF:sta ja SJK Akatemian jäljessä tulee TPS pisteen ja HIFK kahden pisteen päässä.
Ykkösen sarjatilanne Palloliiton tulospalvelussa.