VPS-luotsi Jussi Nuorelalla selkeä näkemys: "Vähän omaa hölmöyttämme hävisimme"

KuPS väänsi nukan voiton VPS:sta. (Kuva: KuPS / Niklas Pehkonen)

VPS-luotsi Jussi Nuorelalla selkeä näkemys: "Vähän omaa hölmöyttämme hävisimme"

10.5.2024

VPS koki Kuopiossa selkeitä haasteita, kun Raitaa isännöivä KuPS toimi tylynä isäntänä Väre Areenan tuntumissa.

KuPS oli tauon jälkeen vahva ja iski kahdesti Lupaavasta loppukiristä huolimatta Vepsu ei saanut tuotua peliä tasoihin, ja täten keltapaidat onnistuivat nujertamaan Raidan lukemin 2-1, päättäen Vepsun pitkän tappiottoman putken.

- Totta kai tiedettiin, että kovaan paikkaan tultiin pelaamaan, mutta jäi sellainen fiilis, että turhaan hävittiin. Ei se ollut vain KuPS:n hyvyyttä, vaan meidän omaa vähän hölmöyttämme, VPS-luotsi Jussi Nuorela totesi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.

Nuorelaa jäi kaivelemaan ennen kaikkia tauon jälkeinen vartti.

- Pelattiin hyvin 75 minuuttia, mutta toisen puoliajan alku oli huono, siinä me hävisimme tämän pelin. Ensimmäinen jakso oli hyvä ja vaikka emme voi kuvitella, että tulemme Kuopioon ja olemme paljon parempia, niin peli oli hyvin hallussa.

- Tulimme peliin mukaan vasta 2-0-maalin jälkeen. Saatiin se kavennusmaali ja ehkä siinä olisi voitu jotain muutakin vielä saada.

Nuorelan mukaan peli ennen kaikkea KuPS:n avausmaalin jälkeen ei sujunut kuten piti.

- Meillä oli takana pitkä putki tappiottomia otteluita ja myös otteluita, joissa emme ole olleet häviöllä. Siitä on puhuttu paljon, että jossain vaiheessa ollaan tappioasemassa ja sitten vain pitää siitä nousta takaisin peliin mukaan. Nyt se ei onnistunut, vaan KuPS pääsi tekemään sen toisen maalin. Tästä pitää ottaa oppia.

Lähde: VPS:n verkkosivut, KuPS:n verkkosivut
Linkki kopioitu