Ilmiömäistä, Veikkausliigasta! Osa 60: Piti tämäkin päivä nähdä
Tässä juttusarjassa Veikkausliigan kehityspäällikkö Eero Tuominen palauttaa mieliin miltä se Veikkausliiga tuntuu, kun oikein silmiin katsotaan. Tälläkin kertaa kolumni on tehty alusta loppuun ilman tekoälyä ja kenttätasapainosta tinkimättä.
Jos luet tätä tekstiä, merkitsee Veikkausliiga sinulle selvästi jotain. Ja mitä todennäköisemmin kyseessä on positiivisia tunteita herättävä merkityksellisyys.
Silloin ymmärrämme toisiamme sen suhteen, että mennen viikonlopun lauantai piti ehdottomasti nähdä ja tuntea. Alusta loppuun asti.
Lauantaina vietetty Jalkapallopäivä liikutti ja yhdisti ihmisiä ympäri Suomen. Itse vietin Jalkapallopäivää valmennustehtävissä Valkeakosken Tehtaan kentällä. Kyllä. Luit aivan oikein.
Valmentaessani Tampereen Ilveksen T8-joukkueen tyttöjä jalkapallon merkityksen tämän tasavallan harrastetuimpana urheilulajina pystyi suorastaan aistimaan. Eihän millään lajilla ole tällaista voimaa Suomessa.
Jalkapallopäivän visuaalisen ja some-kanavien voimannäytön isänä sekä väsymättömänä laadunvalvojana hääri Veikkausliigan toimistolla konseptimanageri Jukka Illikainen. On pitkälti Illikaista sekä hänen 29 tunnin työpäiviään (plus lisäaika) sekä intohimoaan kiittäminen, että Jalkapallopäivä tuntui ja näytti aika monen mielestä monella tasolla voimakkaammalta kuin kahtena aikaisempana kesänä.
Tyhjästä nämä päivät ideoineen eivät synny. Nämä pitää tehdä ja vielä siten, että tuntuu.
Veikkausliigan osalta Jalkapallokierros yhdessä Ruudun ponnistusten kanssa toi mieleeni omat kesäiset junioriturnaukset, joihin lähdettiin aamuvarhaisella bussilla. Eihän sellaisten päivien toivonut koskaan ajautuvan ilta-auringon syliin ja lopulta pimenevään iltaan. Yhtä voimakkaasti sitä tuli katsottua Ruudusta Gnistanin ja KTP:n kohtaamista ja mietittyä, että eihän tämä vielä lopu? Voisiko tässä tulla vielä yksi maali, ennen kuin upean päivän ilta yöhön kuljettaa?
Ehkäpä Gnistan-luotsi Jussi Leppälahden vapautuneen ilmavat tuuletukset Oulunkylässä dramaattisen kotivoiton huumassa toi esiin sen, mikä ei vielä T8-ikäluokassa ole ehkä olennaisinta – eli voittamisen. Haluan uskoa, että Jalkapallopäivänä voittaminenkin maistuu vähän paremmalta.
Ja tämäkin vielä, ja tällä kertaa ilman huutomerkkejä.
Turusta kantautui viime viikon lopussa suru-uutinen, kun tieto Jani Mesikämmenen aivan liian ennenaikaisesta poismenosta tavoitti. Mesikämmen oli paitsi toimittaja, jonka kynä tai näppäimistö eivät tärisseet kovissakaan paikoissa, mutta myös palkittu juniorivalmentaja Turun Palloseuran jalkapallojaostossa. Moni menetti paljon, mutta perintö ja teot jäävät elämään – sekä ennen kaikkea opettamaan.
