KTP:lle sopimukset ruotsalaisveljesten kanssa
Veikkausliigapaikastaan taisteleva KTP on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen ruotsalaismaalivahti Oscar Linnerin ja hänen veljensä Albin Linnerin kanssa.
Petrolul Ploiesti -nimisessä Romanian pääsarjassa pelaavassa seurassa kuluvan vuoden maaliskuussa viimeksi pelannut Oscar Linner tuo kokemuksen lisäksi myös kokoa vihreävalkoisten maalivahtiosastolle, sillä hän on 199-senttinen veskari.
- Meille tuli tässä vaiheessa kautta mahdollisuus vahvistaa maalivahtiosastoa ja halusimme tuoda sisään kokeneen ja hyvän maalivahdin, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko sanoo.
- Linner on erittäin vahva maalivahti torjumaan ja hallitsemaan boxia, varsinkin vitosen aluetta siellä. Hän on isokokoinen ja hyvä ohjaamaan puolustuslinjaa, "Nitti" jatkaa.
Suomen A-maajoukkueen vaihtopenkillä Puola-ottelussa hiljattain olleen Tommi Jyryn kanssa samaa seuraa Romaniassa edustanut Linner on ehtinyt urallaan voittaa Ruotsin mestaruuden (2018) AIK:n paidassa.
Hän on pelannut yhteensä 84 ottelua Ruotsin pääsarjassa ja edusti viimeksi länsinaapurissa Brommapojkarnaa vuonna 2023.
- Linnerillä on ollut peliajan suhteen rikkonaista viime vuosina. Hän on jäänyt kakkosmaalivahdin rooliin muutamassa seurassa.
- Meillä on lähtökohtaisesti peliaikaa luvassa, joten hän päätti siirtyä meille. Nyt Linner hakee Suomen Veikkausliigasta nostetta uralleen, Ikävalko kertoo.
KTP:llä on nyt joukkueessaan neljä maalivahtia (Linner, Maksym Zhuk, Jiri Koski ja Madou Diakite).
- Joitain muutoksia on tulossa maalivahtiosastollemme, mutta mitä, niin se ei vielä ole tiedossa, "Nitti" päättää.
Kun Oscar Linner oli läpäissyt tiistaiaamuna lääkärintarkastuksen ja tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen KTP:n kanssa, sopi myös hänen kaksi vuotta nuorempi Albin-veljensä, 26, myöhemmin illansuussa kotkalaisseuran kanssa samanpituisesta diilistä.
- Albin oikeastaan hankittiin tänne sen takia, että Oscar häntä suositteli. Albin tulee tänne ilman mitään korvausta. Voimme sitten itse neljän kuukauden aikana nähdä, onko hänestä hyötyä vai ei. Mikäli on, niin sitten voidaan neuvotella myös jatkosta tulevaisuuden suhteen, Ikävalko sanoo.