KuPS taistelee Mestarien liigan karsinnoissa tiistaina
Kuopion Palloseuran eurotaival jatkuu tiistaina 15.7. klo 20.00 Moldovassa, kun joukkue kohtaa FC Milsami Orhein Mestarien liigan 1. karsintakierroksen toisessa osaottelussa. Ensimmäinen osa pelattiin viikko sitten Kuopiossa, ja tuolloin keltamustat nappasivat tärkeän 1–0-kotivoiton Otto Ruopin maalilla.
Tilanne ennen toista kohtaamista on selvä: KuPS etenee seuraavalle kierrokselle vähintään tasapelillä. Mikäli ottelu päättyy Milsamin yhden maalin voittoon, ratkaisua haetaan ensin jatko-ottelusta ja tarvittaessa rangaistuspotkukilpailusta.
Yli maalin tappio tarkoittaisi suoraa putoamista Mestarien liigan karsinnoista, jolloin pelit jatkuisivat Konferenssiliigan toisella karsintakierroksella.
Panokset ottelussa ovat merkittävät. Mikäli KuPS etenee jatkoon, se kohtaa Mestarien liigan toisella karsintakierroksella voittajan parista NK Olimpija Ljubljana (Slovenia) – Kairat Almaty (Kazakstan). Samalla seura varmistaisi vähintään paikan Konferenssiliigan playoff-kierroksella – ja käytännössä kolme erillistä mahdollisuutta taistella lohkovaihepaikasta eurokentillä. Näin ollen jo toisen kierroksen saavuttaminen avaisi ovia merkittäville kansainvälisille peleille ja eurokilpailujen tuomille taloudellisille hyödyille.
Joukkue matkusti Moldovaan maanantaina ja kävi tekemässä viimeistelyharjoituksen Orheissa.
- Väsynyt mutta tyytyväinen. Päivä on ollut pitkä, mutta lento ja järjestelyt sujuivat erinomaisesti. Hotelli on hyvä, ruoka maistuu ja kenttä oli paljon parempi kuin odotimme. Pelaajat vetivät treenin hyvällä sykkeellä – näytti siltä, ettei päivä ollut kuitenkaan liikaa. Nyt vain ruokaa naamaan ja unta palloon, se varmasti maistuu, päävalmentaja Jarkko Wiss avaa ensitunnelmia Moldovasta.
Wiss ei odota kotijoukkueen tekevän suuria muutoksia omaan kokoonpanoonsa.
- Milsami ei ole tehnyt merkittäviä muutoksia aiemminkaan ja tuskin nytkään isoja yllätyksiä nähdään. Selkeä muutos on se, että heidän paras ja todella nopea laitapelaaja Ime Ndon on mukana ja hänet meidän täytyy ottaa hieman huomioon.
Helteet ovat riepotelleet Eurooppaa läpi kesän ja lämpö on tavoittanut myös Pohjolan.
- Mutta yleisesti niin täällä on lämmin, muttei niin kuuma kuin ennakkoon ajateltiin. Pieni tuulenvire tekee olosta miellyttävämmän – ei mikään mahdoton pätsi. Oli meille iso etu, että sää lämpeni jo Suomessa. Viimeinen harjoitus kotona oli vuoden ensimmäinen kunnon hellepäivä, ja sen pitikin olla raskain treeni ennen reissua, Wiss avaa.