Kamppailu kärjessä tiivistyy - SJK voittoon kierroksen päätteeksi
Veikkausliigakauden 2025 runkosarja lähestyy huipennustaan ja viikonloppuna pelattiin kolmanneksi viimeinen kierros.
Kamppailua kärkisijoista, kamppailua viimeisten sijojen välttämisestä ja kamppailua pääsystä kuuden parhaan joukkoon ja Mestaruussarjaan. Lisäksi Veikkausliigan klassikko-ottelu ja Pohjanmaan derby. Sähköä on ilmassa jokaisessa kuudessa ottelussa.
Paljon ratkottiin viikonloppuna ja toisaalta mikään ei ratkennut ainakaan lopullisesti.
Todellista herkkua oli tarjolla jo perjantai-illasta ja Oulunkylästä lähtien. Mestaruussarjapaikasta tiukasti kisaavat IF Gnistan ja VPS jakoivat pisteet.
Lauantaina pelataan peräjälkeen Oulussa ja Maarianhaminassa. Ilves haki aiemmassa ottelussa voiton AC Oulusta toisen jakson neljän maalin turvin. Vastaavasti IFK Mariehamn ratkaisi voiton KTP:sta myös toisella jaksolla.
Sunnuntaina puolestaan pelataan Valkeakoskella ja Kuopiossa. HJK nousi toisella jaksolla voittoon FC Hakasta ja jatkaa kärkipään taistelussa. Kuopion kärkikamppailussa KuPS puolestaan aiheutti FC Interille kauden ensimmäisen tappion ja kiristi tilannetta kärjessä entisestään.
Kierros päättyi maanantai-iltana Pietarsaaressa, jossa SJK oli tyly vieras ja haki pisteet FF Jarolta selvin lukemin.
Ajantasaisen sarjataulukon löydät kokonaisuudessaan täältä.
Ottelukohtaiset ennakot ilmestyvät tuttuun tapaan etusivun ottelulaatikoiden taakse otteluita edeltävänä iltana. Raportit puolestaan löytyvät samasta paikasta otteluitten pelaamisen jälkeen.
Veikkausliiga viikonloppuna:
Perjantai 15.8.:
18.00 IF Gnistan – VPS 0-0
Lauantai 16.8.:
17.00 AC Oulu – Ilves 0-4 (0-0)
19.00 IFK Mariehamn – KTP 3-0 (0-0)
Sunnuntai 17.8.:
15.00 FC Haka – HJK 1-2 (1-0)
17.00 KuPS – FC Inter 2-1 (0-0)
Maanantai 18.8.:
19.00 FF Jaro - SJK 0-4 (0-3)
Pääsyliput otteluihin saat hankittua kätevästi ennakkoon etusivun ottelulaatikoitten "liput"-linkin kautta.
Kaikki Veikkausliigakauden 2025 ottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.