Pikkuhuuhkajien ryhmään muutoksia sekä pelaaja- että valmentajapuolelle

Liam Möller nousee mukaan Pikkuhuuhkajien EM-karsintoihin. (Kuva: Juha Tamminen)

Pikkuhuuhkajien ryhmään muutoksia sekä pelaaja- että valmentajapuolelle

1.9.2025

Suomen uusi U21-maajoukkue on kokoontunut maanantaina Turussa ensimmäistä kertaa.

Päävalmentaja Mika Lehkosuo on odottanut tositoimiin pääsemistä kieli pitkällä.

– Meillä on käytössä kolme päivää ennen San Marino -ottelua. Sopeutumisen pitää olla nopeaa – ihana haaste meille! Suurin osa pelaajista pelasi seurajoukkueissaan vielä eilen sunnuntaina, mikä tarkoittaa, että tänään enemmän kävellään kentällä taktisia asioita läpi, ja normaalimmat jalkapalloharjoitukset pidetään tiistaina ja keskiviikkona, Lehkosuo kertoo.

Viikonloppuna joukkueeseen tehtiin yksi muutos, kun Jimi Tauriainen joutui jäämään sivuun. Tilalle valittiin HJK:n Liam Möller.

– Jimillä on pieniä vaivoja. Ei mitään vakavaa, mutta hän ei valitettavasti pystynyt osallistumaan leirillemme. Otimme tilalle meille jo tutun pelaajan, Liam Möllerin, joka ehti juuri ja juuri toipua pienestä sairaudesta pelikuntoon.

Myös valmennustiimissä tapahtui viime hetken muutos, kun valmentaja Ramiro Muñoz on siirtymässä seurajoukkuetehtäviin. Syyskuun tapahtumassa hänet korvaa maalivahtivalmentaja Eemeli Reponen, ja maalivahtivalmentajana toimii Pasi Hilli.


Linkki kopioitu