Inter nappasi Turun herruuden (FC Inter-TPS 2-1)

Kuva: Juha Tamminen

Inter nappasi Turun herruuden (FC Inter-TPS 2-1)

23.5.2026

FC Inter ja TPS kohtasivat toisensa lauantaina kauan odotetussa Turun paikallisottelussa.

Ottelussa tehtiin historiaa, sillä kyseessä oli toinen kerta seuran historiassa, kun stadion oli Interin kotiottelussa loppuunmyyty. Paikan päällä ottelua oli katsomassa 8102 silmäparia.

Inter siirtyi kuskin paikalle jo ottelun alussa. Kuin esimakuna tulevasta Inter loi maalipaikan heti ensimmäisellä minuutilla. Alie Conteh pääsi puskemaan, mutta TPS:n Elmo Henriksson torjui pallon kulmaksi. Seuraavasta paikasta Sierra Leonen leijona ei enää epäonnistunut. 16. peliminuutilla Clinton Jephta riisti pallon vasemmalla ja keskitti boksissa vapaaksi jääneelle Contehille, jonka pusku painui etuylänurkkaan ja räjäytti täpötäyden kotiyleisön.

TPS tasoitti ottelun 29. minuutilla. Lasse Ikonen sai pallon rangaistusalueen ulkopuolella ja laukoi painavan kaukolaukauksen etuyläkulmaan.

Tepsin riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa. 41. peliminuutilla Loic Essomba sai jalkansa vapaaksi oikealla laidalla ja keskitti maalille, jossa isojen maalien mies Jasse Tuominen voitti oman kaksinkamppailunsa ja nikkasi pallon verkkoon.

Toisella jaksolla TPS nosti pakkaansa ja loi muutamia puolittaisia paikkoja. Rohkeampi prässääminen jätti kuitenkin aukkoja Tepsin puolustukseen, minkä myötä Inter pääsi vaarallisiin hyökkäykseen yhä useammin pelin edetessä.

TPS:n Timo Zaalin ja Interin Julius Tauriaisen hyvistä paikoista huolimatta lisämaaleja ottelussa ei enää nähty. Inter vei kiihkeiden vaiheiden jälkeen Turun herruuden 2-1 lukemin ja jatkaa sarjan kärkipaikalla.

Linkki kopioitu