Joensuun Mehtimäen stadionhankkeella kunnianhimoinen aikataulu – valmista jo kauden 2028 alkuun?
Ykkösliigan kärkipaikoilla jo useamman kauden noususta taistellut Jippo on saamassa Veikkausliigan olosuhdevaatimukset täyttävän stadionin mahdollisesti jo kaudelle 2028.
Mehtimäen stadionin osalta on edetty hankesuunnitteluvaiheeseen ja mikäli asiat etenevät tavoitellusti rakentaminen voisi alkaa jo ensi keväänä ja uusi stadion käytössä kauden 2028 alkaessa.
– Aikataulu on varsin kunnianhimoinen, sillä tähtäämme vuoden 2027 talousarvioesitykseen. Se edellyttää hankesuunnittelun valmistumista. Kaupunki teettää nykyisten suunnitelmien perusteella vielä kustannuslaskennan, joka toimii pohjana kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätöksenteolle.
– Aikatauluun liittyy kuitenkin vielä monta muuttujaa, Jipon puheenjohtaja Janne Mustonen kertoi Yritysmaailma-lehdelle.
Olennainen osa hanketta on uusi 1600 katsojan pääkatsomo, joka nostaisi katettujen katsomopaikkojen määrän Mehtimäessä 2500:aan.
– Olosuhteet ovat viimeinen lukko, jonka avaamisen jälkeen voimme tosissamme tavoitella nousua pääsarjaan. Ilman vaadittavan tasoisia olosuhteita emme saisi pääsarjalisenssiä, vaikka nousu toteutuisi, Mustonen toteaa.