Runkosarjaa jäljellä yksi kierros – mitä varmistui viikonloppuna?
Veikkausliigan runkosarjan viimeistä edellinen kierros on takana ja monta asiaa varmistui – mutta ei toki kaikki.
Varmaa on, että KuPS jatkaa Mestaruussarjaan kärkipaikalta ja FC Inter kakkossijalta. Lisäksi IF Gnistan ja HJK varmistivat paikkansa Mestaruussarjassa.
FC Lahden ja Ilveksen kauden jatkuminen Karsintasarjassa varmistui niin ikään viikonloppuna.
Kahdesta Mestaruussarjapaikasta taistelee vielä kolme joukkuetta. VPS:lle ja AC Oululle riittää päätöskierroksella tasapelikin varmistamaan paikan kuuden joukossa. TPS puolestaan tarvitsee voiton ja samalla joko VPS:n tai AC Oulun tappion noustakseen kuuden joukkoon.
Taulukon toisessa päässä kolmikon SJK, FF Jaro ja IFK Mariehamn järjestys ei käytännössä tule enää runkosarjan päätöskierroksella muuttumaan.
Sijoittumisesta kuuden joukkoon toki pelataan tiukasti, mutta kyse on kaikkien joukkueitten kohdalla myös pisteistä, sillä kauden ratkaisut Mestaruus- ja Karsintasarjassa haetaan runkosarjan pisteiden pohjalta. Eli edelleen jokaisella pisteellä on iso merkitys.
Runkosarjan päätöskierros pelataan maanantaina 31. elokuuta. Kausi jatkuu tämän jälkeen kuuden parhaan kaksinkertaisella Mestaruussarjalla sekä sijoille 7.-12. runkosarjassa sijoittuneiden yksinkertaisella Karsintasarjalla. Molempien loppusarjojen ohjelmat julkaistaan runkosarjan päättymisen jälkeen.