​Nyt se alkaa – huima taistelu Mestaruus- ja Karsintasarjassa käyntiin viikolla

Kuva: Juha Tamminen

​Nyt se alkaa – huima taistelu Mestaruus- ja Karsintasarjassa käyntiin viikolla

6.9.2026

Suomen Cupin Superviikonloppu on takana ja jo kulman takana häämöttää Veikkausliigan Mestaruus- ja Karsintasarjan alku.

Edessä on 30 ottelua Mestaruussarjaa ja 15 ottelua Karsintasarjaa, eikä panoksia todellakaan puutu.

Mestaruussarjan kuusi joukkuetta lähtevät viimeisellä kymmenelle kierrokselle vain kymmenen pisteen sisällä, joten kaikki on todellakin avoinna. Taistellaan mestaruudesta, mitaleista – ja eurocup-paikoista ensi kaudelle. Lue lisää eurocup-paikkojen määräytymisestä täältä.

Karsintasarjassa puolestaan kamppaillaan tiukasti putoamista ja Veikkausliigan karsintaan joutumista vastaan. Karsintasarjaan parhaista asemista lähtevät FC Lahti ja TPS ovat säilymisensä jo varmistaneet, mutta porkkanaa on tarjolla. Tällä kaudella tarjolla sijalle 7. sijoittuneelle on 35 000 euron palkintosumma ja sijalle 8. sijoittuneelle 15 000 euroa.

Paljon on siis pelissä ja asetelmat loksahtevat uusiin asentoihin heti tiistaina ja keskiviikkona Mestaruus- ja Karsintasarjan avauskierroksen otteluitten myötä.

Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Linkki kopioitu