Ennakko: TPS-SJK

Kuva: Tiina Pirilä

Ennakko: TPS-SJK

7.9.2026

Veikkausliigan karsintasarja pyörähtää käyntiin tiistaina 8. syyskuuta, kun TPS kohtaa kotonaan Kupittaalla SJK:n.

TPS:n osalta runkosarjan päätöskierroksen tulokset tiesivät sitä, että turkulaisjoukkue varmisti Veikkausliigapaikkansa kaudelle 2027. Liigapaikan uusiminen seuraavalle kaudelle on saavutus, johon TPS on viimeksi pystynyt syksyllä 2013, joten mustavalkoisessa leirissä voidaan olla ylpeitä joukkueen suorituksista kuluvalla kaudella, vaikka Tepsi ei aivan Veikkausliigan mestaruussarjaan kuuden parhaan joukkoon yltänytkään.

– Tietysti on hieman katkera tunnelma siitä, että mestaruussarjan paikka jäi lopulta niin lähelle. Samaan aikaan olen kuitenkin ylpeä joukkueesta, pojat tekivät parhaansa ja taistelivat hienosti. Olen todella kiitollinen omalle joukkueelleni siitä taisteluilmeestä, jota kentällä on läpi kauden nähty, sanoo TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol.

– Veikkausliiga-paikan varmistaminen ensi kaudelle oli erittäin iso juttu. Se oli loppuviimein kuitenkin se tämän kauden päätavoite meille nousijajoukkueena. Olemme näyttäneet, että olemme liigatason joukkue ja omalla pelaamisellamme ansainneet paikan pääsarjasta myös ensi kaudelle, jatkaa Piñol.

Runkosarjan loppukiri jäi SJK:lta hieman laihaksi, sillä voittoja ei ole irronnut viime otteluista aivan toivottuun tahtiin. Joukkue haki runkosarjan päätöksessä kuitenkin 0–0-tasapelin vieraissa AC Oulua vastaan ja vaikka voittoa ei irronnutkaan, niin puolustussuuntaan vahva esitys vierasottelussa antoi hyvät lähtökohdat loppukauteen lähdettäessä.

Ensimmäinen kohtaaminen Turussa päättyi TPS:n kotivoittoon ja Seinäjoella juhlittiin myös kotivoittoa, kun SJK otti kolme pistettä 3–1 lukemin. TPS onkin ollut tällä kaudella vahva erityisesti kotikentällään ja keräsi runkosarjasta eniten pisteitä kotiotteluista.

SJK:n päävalmentaja Jarkko Wiss uskoo hyvän peli-ilmeen jatkuvan huomenna Turussa.

- Huonoja muistoja kauden ensimmäisestä vierailusta TPS:n vieraana. Silloin jäätiin Tepsin prässin alle ja oltiin tosi naiiveja omassa pelinrakentelussa ja puuttui aloitteet selustaan ihan täysin. Toisella jaksolla oltiin parempia, mutta maalipaikoille oli vaikea päästä. Kotimatsi heitä vastaan oli taas eriluontoinen ja meiltä selkeästi parempi peli.

- Edellisestä ottelusta saatiin taistelupiste hyvällä peli-ilmeellä Oulusta. Puolustus toimi siellä hyvin ja oltiin kompakteja matalassa blokissa ja siitä siirryttiin ajoittain korkeaan prässiin. Kokoonpanossa tulee olemaan muutoksia loukkaantumisten sekä pelikieltojen vuoksi, mutta huomiseen lähdetään samanlaisella ilmeellä kuin Oulussa. Halutaan puolustaa tiiviisti ja olla kompakteja pelin jokaisella osa-alueella. Tiedostetaan totta kai tilanne, että pisteitä tarvitaan ja ne, jotka ovat kentällä antavat varmasti kaikkensa sen eteen.

Vaikka putoamispeikko ei kotijoukkuetta uhkaa, jalkaa kaasulta TPS ei missään nimessä ole nostamassa, tosin Karsintasarjan otteluissa saatetaan nähdä hiukan kokoonpanon kierrättämistä.

– Meillä on vielä viisi peliä jäljellä ja niihin lähdetään taistelemaan sillä samalla ilmeellä, mikä meillä on läpi kauden ollut. Samaan aikaan tämä tilanne tarjoaa meille mahdollisuuden antaa lisää peliminuutteja nuorille pelaajillemme ja rakentaa sitä kautta tulevaisuutta, näkee Piñol.

SJK:lta ovat varmuudella pois ainakin korttitilien täyttymisten vuoksi pelikieltoja kärsivät Eze Onuoha sekä Kelwin Souza. Lisäksi joukkueessa on ollut parin pelaajan kohdalla pieniä loukkaantumisia, joten myös seinäjokelaisten kokoonpanossa nähdään joitain muutoksia edelliseen Oulu-peliin verrattuna.

Erotuomari: Hajizadeh Amir
AET 1: Hyöty Eerik
AET 2: Kemppinen Antti
4.ET: Antamo Dennis

TPS - SJK Veritas Stadionilla tiistaina 8.9. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: TPS:n verkkosivut, SJK:n verkkosivut
Linkki kopioitu