HJK nousi kärjen kantaan - Mestaruus- ja Karsintasarja käynnissä
Veikkausliigakauden 2026 huipentuma eli Mestaruus- ja Karsintasarja alkoi täydellä rytinällä tiistai-iltana.
Karsintasarjan avauskierros pelattiin kokonaisuudessaan tiistaina ja merkittävin asia oli Ilveksen suoran säilymisen varmistuminen 2-0-voitolla FF Jarosta. SJK puolestaan sai venytettyä pisteellä lisää eroa karsinta- ja putoajan paikkaan.
Mestaruussarjassa VPS kukisti AC Oulun ja kiilasi sarjataulukossa oululaisten edelle. Illan ottelussa IF Gnistan ja sarjakärki KuPS jakoivat pisteet. Keskiviikkona pelattiin avauskierros täyteen otteluun HJK - FC Inter myötä ja HJK:n nousu voittoon merkitsee sitä, että kärkikolmikko on nyt vain neljän pisteen sisällä.
Asetelmat ovat kutkuttavat molemmissa sarjoissa ja vaikka pisteitä on jaossa vielä runsaasti, nyt jokaisella pisteellä on todella iso merkitys.
Veikkausliiga on parasta toki paikan päällä, mutta vaikka katsomoon ei ehtisi, näkemättä ottelut eivät toki jää, kunhan muistat varmistaa, että Ruutu-tilauksesi on voimassa. Kaikki Veikkausliigan ottelut näkyvät suorana lähetyksenä Ruudussa.
Otteluita seurataan reaaliajassa tuttuun tapaan myös näillä Veikkausliigan sivuilla. Ottelua edeltävänä iltana ilmestyvät aina myös otteluennakot. Ennakkotekstin lisäksi ennakoista löytyy ottelun erotuomaristo. Ennakko Veikkausliigan otteluitten osalta löytyy etusivun ottelulaatikosta samoin kuin linkki pääsylippujen myyntiin.
Veikkausliiga viikolla:
Mestaruussarja:
Ti 8.9. klo 18.00 VPS – AC Oulu 1-0 (1-0)
Ti 8.9. klo 19.00 IF Gnistan – KuPS 1-1 (0-1)
Ke 9.9. klo 18.00 HJK – FC Inter 2-1 (0-1)
Karsintasarja:
Ti 8.9. klo 18.00 FC Lahti – IFK Mariehamn 2-1 (1-0)
Ti 8.9. klo 18.00 Ilves – FF Jaro 2-0 (0-0)
Ti 8.9. klo 18.00 TPS – SJK 0-0
Kaikki kauden 2026 Veikkausliigan ottelut suorana lähetyksenä Ruudusta.

