Tärkeä lenkki seurojen ja kannattajien välillä – SLO:n merkitys kasvaa koko ajan

Kuva: Andrea Lindvall

Tärkeä lenkki seurojen ja kannattajien välillä – SLO:n merkitys kasvaa koko ajan

10.9.2026

Mikäli otsikko herättää kysymyksiä, niin pieni selvennys on varmasti paikallaan, sillä "SLO" tuskin on edelleenkään ainakaan suurelle yleisölle tuttu termi. Vaikka ehkä olisi hyvä olla.

SLO eli lyhenne englanninkielisestä termistä Supporter Liaison Officer on jo pitkään ollut hyvin elimellinen tehtävä eurooppalaisessa huippujalkapalloilussa ja vakiintunut hyvän aikaa sitten myös Veikkausliigaan. Kyseessä on kiteytettynä kannattajien yhteyshenkilö eli se rajapinta, jolla tieto liikkuu seuran ja kannattajien välillä suuntaan ja toiseen.

Virallisen jargonin sijaan SLO:n toimenkuvaa ja arkea avaa varmasti käytännön esimerkki – tai tässä tapauksessa kaksi. FC Interin SLO Aino Ylinen ja FF Jaron SLO Erik Forss avaavat toimintaa ja sen merkitystä tavalla, joka tuskin saa haukottelemaan heti kolmannen tekstikappaleen kohdalla.

Positiivisena avauksena Ylinen jakaa kiitosta Interin seurajohdon suuntaan.

- Meillä toimii yhteistyö seuran suuntaan todella hyvin. Nuoremmat Håkansit etenkin ovat kiinnostuneita kannattajatoiminnasta, ja viesteihin vastataan oikein hyvin, Ylinen kiittelee.

- Interissä omistajataho, operatiiviset toimijat ja turvahenkilöstö kuuntelevat ja tietävät, että SLO on paras kontakti kannattajiin. Olisi kuitenkin hyvä, jos Suomessa olisi yhteiset sovitut käytännöt siitä mihin kaikkeen keskusteluun SLO on syytä ottaa mukaan, voi helposti olla kuva, että kyse on vain vapaaehtoisesta, jota ei tarvitse osallistaa. En toki halua tietää kaikkea ja olla kaikessa mukana, mutta kannattajatoiminnan kannalta olennaisiin asioihin olisi hyvä ottaa SLO aina heti mukaan.

- Käytännön tasolla meillä asiat toimivat hyvin, kotiotteluissa katsomoissa on aika samat järjestyksenvalvojat aina ja heidän kanssaan yhteistyö on tosi hyvää. Tämän merkitystä ei välttämättä kaikissa seuroissa aina ymmärretä.

Myös Forss antaa kiitosta Jaron seurajohdon suuntaan siitä, että dialogi on paitsi toimiva myös hyvin intensiivinen.

- Jaron osalta näkyy, että kyseessä on pieni seura ja pieni paikkakunta – hyvässä ja pahassa. Hyvää on ehdottomasti se, että itse olen paljon puhelimessa suoraan seurajohtaja Dan Käldmanin ja puheenjohtaja Tommy Löfsin kanssa. Kannattajaporukassa on myös seuran hallituksen jäseniä, joten tieto kulkee montaa kautta.

- Tiedän, että seuran ylin johto on yhtä lähellä kuin puhelin. Sieltä on nimenomaan kannustettu olemaan yhteydessä ja välillä hekin ovat yhteydessä minuun päin, Forss kertoo.

Forssin mukaan paljon positiivista on tullut viime kesänä avatun Project Liv Arenan myötä, mutta uusi stadion ei sinällään vielä anna aihetta tuudittautua siihen, että kaikki on hyvin.

- Meillä on uuden stadionin myötä kotiottelutapahtumaan parannettu paljon. Kannattajakatsomon takana on tarjolla syötävää ja juotavaa jo 1,5 tuntia ennen ottelun alkua – ja on siellä happy hour -hinnatkin. Tämän myötä yhä useampi tulee aiempaa aikaisemmin ja tämä tuo lisäarvoa tapahtumalle monella tapaa. Tunnelmaa luodaan ajoissa, ihmiset tapaavat ja seura saa lisämyyntiä.

- Jaro on kuitenkin pieni seura ja resurssit rajalliset. Se näkyy väistämättä aika ajoin, kun yhdellä ihmisellä on todella monta asiaa tehtävänään. Kuitenkin jos mahdollisia haasteita tulee, niin seura on tehnyt selväksi, että ne ratkaistaan aina yhteisvoimin.

Kannattajat ytimessä

Se niistä ansaituista kiitoksista. SLO:n tehtävä on kuitenkin paljon muutakin kuin olla hyvässä ja toimivassa yhteydessä seurajohtoon. Kyse on kuitenkin pitkälti kannattajista.

- Meillä on aika monta aktiivista WhatsApp-ryhmää, jossa tietoa jaetaan kannattajille ja toiseenkin suuntaan. On tietysti selvää, että kaikki kannattajat eivät näihin kuulu. Toisaalta sen ydinryhmän ulkopuolella on aika rauhallisia kannattajia ja heillä ei ole kaikelle tiedolle tarvettakaan. Ja se mitä kaikkien on hyvä tietää, pyritään välittämään meidän some-kanaviemme kautta, Ylinen kertoo Interin osalta.

Pitkään toiminnassa mukana ollut Ylinen kokee nauttivansa luottamusta kannattajien keskuudessa – ja joukossa, johon hän näkee kuuluvansa ehkä hiukan liiankin elimellisesti.

- Koen että itselläni on aika hyvä auktoriteetti. Roolini ei ole pakottaa ketään toimimaan "oikein", mutta ohjeet ja suositukset otetaan aika hyvin vastaan. Pidän erittäin tärkeänä että kannattajat voivat luottaa minuun ja vastaavasti minä kannattajiin. En lavertele kaikkea minulle kerrottua eteenpäin, mutta toisaalta haluan pysyä hyvin kartalla siitä mitä porukassamme tapahtuu. Ja olen kyllä saanut paljon kiitosta kannattajilta siitä miten olen asiat hoitanut, eli varmaan jotain olen tehnyt oikein.

- Olen todella tiiviisti mukana myös itse kannattajatoiminnassa tekemässä tifoja ja sellaista, mikä ei ehkä ole ihan ideaalitilanne. Toisaalta sitä kautta naama kyllä tulee aika hyvin kaikille tutuksi.

Forssin pieni haaste on ennemminkin sitten päinvastainen, mutta omanlaista tilannetajua tarvitaan yhtä lailla Pietarsaaressa kuin Turussakin.

- Minulla on vähän eri tilanne, kun asun toisaalla, enkä törmää kannattajiin kuin ottelupäivinä. Mukaan on tullut nyt paljon nuoria ja itse olen ollut jo pitkään mukana. Ei tällainen yli nelikymppinen setämies voi niille nuorille mennä kertomaan mitä saa tehdä ja mitä ei, siinä pitää ennemmin vain vedota omaan vastuuseen.

- Tiedän muutaman johtohahmon kannattajista ja heihin pidän yhteyttä ja koen, että he luottavat minuun. Tiedon kanssa pitää kuitenkin olla varovainen sen suhteen mitä jakaa suuntaan tai toiseen tai onko jotain sellaista tietoa, jota on kokonaan parempi olla jakamatta. Vaatii vähän miettimistä mitä tietoa kulloinkin jakaa eteenpäin ja miten paketoituna.

Lisää ammattimaisuutta

Kun Veikkausliigaotteluissa suuntaa katseen kentältä katsomoihin, niin näkee tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. On toki kannattajia ja "kannattajia" ja pieneltä osin varmasti myös puhtaan neutraaleja katsojia. Puhutaan kuitenkin isoista määristä ihmisiä ja SLO:n tehtäväkenttä kasvaa koko ajan. Suurin osa Veikkausliigassa toimii puhtaasti vapaaehtoispohjalta ja tämä tie alkaa olla loppuun kuljettu.

- SLO-toimintaa pitäisi ehdottomasti ammattimaistaa. En ole seuran kanssa vielä ottanut esille osa-aikaista sopimusta, mutta kun tässä oli peräjälkeen Turun derby, kaksi eurocup-ottelua ja vielä cupin finaali sekä siihen päälle kaikki omat ja muiden matka- ja muut järjestelyt, niin alkaa tässä aika kuormittunut olla, Ylinen sanoo.

- Samaa mieltä Ainon kanssa. Toki ymmärrän, että seuroille ei ole ylimääräistä rahaa ja jos olisin itse tässä nykytilanteessa Jaron seurajohdossa, niin en sitä rahaa kyllä SLO-toimintaan ensimmäisenä panisi, Forss naurahtaa viitaten Jaron asemaan sarjataulukossa.

Ylinen nostaa esille myös toisen puolen vapaaehtoisuudesta. Parhaaseen pyritään, mutta aina siihen ei anneta mahdollisuutta.

- Isommissa seuroissa Euroopassa SLO:t ovat täysipäiväisiä ja tämä meidän vapaaehtoisuus näkyy vaikkapa siinä, että nyt Kööpenhamina-otteluissa en ollut virallisesti mukana informaatioketjussa ja turvapalavereissa. Toki minulla on hyvä yhteys seuran turvaan ja oli nytkin, mutta tietysti sitä itse haluaisi tehdä hommansa mahdollisimman hyvin – se on vähän vaikeaa, jos jää tuolla lailla ulkopuolelle. Kyllä kokoaikaisuus tekisi toiminnasta selvästi ammattimaisempaa.

Forss puolestaan nostaa esille myös sen, että yhden henkilön harteilla on helposti liian paljon.

- Yksi ongelma meillä on se, että minä olen tässä yksin. Aiemmin meitä oli kaksi ja monella seuralla on nytkin. Kahden SLO:n systeemissä olisi paljon etuja. Toiselta saa apua ja ehkä vertaistukeakin ja olisi aina myös muille toinen vaihtoehtoinen kontakti, ellei toista tavoita. Pitäisi kuitenkin olla minusta niin, että on yksi "pää-SLO", joka on ensisijainen kontakti ja toinen sitten enemmän apuna.

Vapaaehtoisena SLO-tehtävissä toimiminen johtaa myös siihen, että SLO:ta ei mielletä osana tapahtumaorganisaatiota ja tämä johtaa helposti väärinkäsityksiin.

- Liittyykö sitten tuohon vapaaehtoisuuteen, en tiedä, mutta aika yleinen käsitys tuntuu olevan se, että SLO on seuran kannattajaryhmän vetäjä, mikä ei tietysti pidä paikkaansa, Ylinen sanoo.

- Suomessa SLO:t ovat profiloituneet nimenomaan sen äänekkäimmän katsojaryhmän yhteyshenkilöksi, vaikka SLO itse asiassa on kaikkien maksavien asiakkaiden yhteyshenkilö. Tätä on toki ottelutapahtumassa vaikea toteuttaa käytännössä, koska ainakaan itselläni ei ole mahdollisuutta liikkua katsomonosasta toiseen, koska se vaatisi kenttäalueen kautta liikkumista ja siihen ei ole lupaa.

Kaikki se positiivinen mitä Veikkausliigassa ja kotimaisessa jalkapallossa on kentällä ja etenkin se laidalla tapahtunut asettaa myös vaatimuksia uudelle tasolle.

- Suomalainen kannattajakulttuuri on mennyt todella paljon eteenpäin ja yleisömäärät ovat kasvaneet. Tämä johtaa myös väistämättä siihen, että häiriöt tai ainakin niiden riski on lisääntynyt. SLO:n rooli on tätä myötä koko ajan merkittävämpi, Ylinen sanoo.

- Paljon on tosiaan tullut uutta porukkaa katsomoihin. Pitäisi ymmärtää, että SLO on seuroille voimavara ja suora yhteys kannattajiin, jonka kautta info seuralta kulkee eteenpäin, Forss painottaa.

Molemmat tähdentävät samalla sitä, että SLO:n pitäminen mukana kaikessa kannattajia koskevassa keskustelussa vaikkapa vierasotteluita koskien on kaikkien etu.

- Jos ajattelee vaikka nyt jossain vierasottelussa Jaron kannattajia, jotka ovat aiemmin tulleet paikalle ihan omin toimin ja miettivät nyt, että mitä jos menisi vieraskannattajien katsomoon, niin me olemme heille se yhteys, jolta kysyä käytännöistä ja mitä enemmän meillä on tietoa, sitä paremmin pystymme auttamaan ja se on paitsi kannattajien myös tapahtuman kannalta parasta, Forss painottaa.

- Kyllähän se parantaa paljon palvelukokemusta, kun tietoa saadaan ennakkoon ja se pystytään ajoissa välittämään myös edelleen, Ylinen säestää.

(Kuva: Tara Jaakkola)

Linkki kopioitu