Ennakko: FC Lahti-FF Jaro

Kuva: Juha Tamminen

Ennakko: FC Lahti-FF Jaro

17.9.2026

FC Lahti palaa perjantaina kotiyleisön eteen, kun FF Jaro saapuu Pietarsaaresta Toolpoint areenalle.

Karsintasarjan kolmannen kierroksen ottelu käynnistyy klo 18.00. Lahti lähtee syksyn toiseksi viimeiseen kotiotteluunsa Karsintasarjan kärkipaikalta, kun taas vieraat taistelevat tärkeistä pisteistä taulukon toisessa päässä.

FC Lahti aloitti Karsintasarjan 2–1-kotivoitolla IFK Mariehamnista. Aaron Lindholm vei Lahden johtoon avausjaksolla ja Justus Ojanen ratkaisi ottelun loppuhetkillä. Viime lauantaina kolmen ottelun voittoputki katkesi Tampereella, kun Ilves vei pisteet Tammelan stadionilla lukemin 3–1. Lahtelaisten maalista vastasi Martim Ferreira.

Tappiosta huolimatta FC Lahti jatkaa Karsintasarjan kärjessä 35 pisteellä. TPS on kolmen ja Ilves neljän pisteen päässä. Perjantaina tavoitteena on palata voittokantaan ja pitää kiinni Karsintasarjan ensimmäisestä sijasta, kun kautta on jäljellä enää kolme ottelua.

Jaro puolestaan sai tappioputkensa poikki edellisessä ottelussaan pelaamalla 1-1-tasapelin SJK:n kanssa. Sijoitus kuitenkin putosi viimeiseksi, kun kovan kirin aloittanut IFK Mariehamn ohitti pietarsaarelaiset pisteellä.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Veikkausliigakauden avauskierroksella Pietarsaaressa. Momodou Sarr viimeisteli ottelun ainoan maalin ja FC Lahti palasi Veikkausliigaan 1–0-vierasvoitolla.

Elokuun alussa osat eivät vaihtuneet Toolpoint areenalla. Sarr osui jälleen Jaroa vastaan ja Justus Ojanen viimeisteli loppulukemiksi 2–0. Näin Lahti on voittanut kauden molemmat keskinäiset kohtaamiset yhteismaalein 3–0.

Päävalmentaja Gonçalo Pereira korostaa, että Jaron tiukka tilanne ei muuta FC Lahden omaa lähtökohtaa. Lahtelaisten fokus on omassa tekemisessä, vahvassa alussa ja ottelun hallinnassa.

– Tärkeintä on aloittaa ottelu vahvasti. Emme voi aloittaa samalla tavalla kuin Tampereella, koska yksi maali voi muuttaa koko ottelun luonteen ja pelisuunnitelman. Haluamme ottaa pelin haltuun heti alusta, liikuttaa palloa nopeasti ja tehdä ilman palloa täysi työ sen takaisin saamiseksi, Pereira sanoo.

– Jaro taistelee sarjapaikastaan, joten ottelu on heille erittäin tärkeä. Me voimme hyödyntää omaa tilannettamme pelaamalla rauhallisesti, hallitsemalla tunteemme ja sitä kautta pyrkiä hallitsemaan myös ottelua, Pereira päättää.

Jaron pitkäaikaisloukkaantuneet pelaajat ovat edelleen sivussa. Linus Zetterström lepää yhä nivustuntemusten vuoksi, eikä myöskään Joni Remesaho ole käytettävissä. Remesahon toivotaan palaavan kokoonpanoon seuraavaan otteluun.

Joas Vikström on sivussa ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Sen sijaan Kaius Hardén palaa kokoonpanoon, ja Jonathan Lawson on ensimmäistä kertaa käytettävissä.

Jarolle hyvä uutinen on englantilaishyökkääjä Jonathan Lawsonin viimein kuntoon saadut pelilupa-asiat. Lawson palasi Lontoosta Suomeen tiistaina ja on päävalmentaja Jens Karlssonin mukaan ensi kertaa kokoonpanossa mukana jo perjantain ottelussa.


Erotuomari: Munukka Antti
AET 1: Hyöty Eerik
AET 2: Kemppinen Antti
4.ET: Kuloaro Robin

FC Lahti - FF Jaro Toolpoint Areenalla perjantaina 18.9. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: FC Lahden verkkosivut; FF Jaron verkkosivut
Linkki kopioitu