Inter vahvisti kärkipaikkaansa, HJK kiilasi kakkossijalle, VPS kaatoi Gnistanin
Kamppailu mestaruudesta, mitaleista ja europaikoista jatkuu jälleen sunnuntaina ja maanantaina Mestaruussarjan täydellä kierroksella.
Kierros alkoi jo sunnuntaina iltapäivällä kärkikamppailulla, jossa FC Inter isännöi pisteen päässä takanaan olevaa KuPS:aa. 1-0-kotivoitto vankensi Interin asemaa sarjataulukon ykkösenä.
Maanantaina neljäntenä oleva IF Gnistan matkasi VPS:n vieraaksi ja sarjataulukon kolmonen HJK puolestaan vieraili AC Oulun OTC Stadionilla. VPS otti Gnistanista niukan voiton ja vahvisti asemiaan. Niukan voiton otti myös HJK peräti seitsemän maalin ilotulituksessa.
Kierroksen myötä Mestaruussarja on puolessa välissään ja edessä on vielä viisi kierrosta ennen ratkaisuja, jotka nähdään viimeistään päätöskierroksella 8. marraskuuta.
Veikkausliiga on parasta toki paikan päällä, mutta vaikka katsomoon ei ehtisi, näkemättä ottelut eivät toki jää, kunhan muistat varmistaa, että Ruutu-tilauksesi on voimassa. Kaikki Veikkausliigan ottelut näkyvät suorana lähetyksenä Ruudussa.
Otteluita seurataan reaaliajassa tuttuun tapaan myös näillä Veikkausliigan sivuilla. Ottelua edeltävänä iltana ilmestyvät aina myös otteluennakot. Ennakkotekstin lisäksi ennakoista löytyy ottelun erotuomaristo. Ennakko Veikkausliigan otteluitten osalta löytyy etusivun ottelulaatikosta samoin kuin linkki pääsylippujen myyntiin.
Mestaruussarjan 27. kierros:
Sunnuntai 11.10.:
15.00 FC Inter – KuPS 1-0 (0-0)
Maanantai 12.10.:
18.00 VPS – IF Gnistan 1-0 (1-0)
19.00 AC Oulu – HJK 3-4 (0-2)
Kaikki kauden 2026 Veikkausliigan ottelut suorana lähetyksenä Ruudusta.

