Viitalalle vaikea peli IFK Mariehamnin maalilla

Walter Viitalan mielestä KuPS onnistui hyödyntämään paikkansa erinomaisesti keskiviikkona. (Kuva: Juha Tamminen)

Viitalalle vaikea peli IFK Mariehamnin maalilla

18.6.2015

IFK Mariehamn hävisi toisen peräkkäisen ottelunsa kotikentällään Wiklöf Holding Arenalla keskiviikkona. KuPS oli saarelaisia tehokkaampi maalein 3-2.

IFK:n maalilla pelannut Walter Viitala oli harmissaan ottelun jälkeen. Hän totesi, että KuPS onnistui hyödyntämään saamansa paikat erinomaisesti.

- Ei KuPS saanut luotua kuin neljä tilannetta ja niistä kolme maalia. Koskin kerran palloon käsillä, se kertoo jo aika paljon, Wiitala sanoi.

- Vaikea sanoa, mistä toinen peräkkäinen kotitappio johtuu. Olemme mielestäni puolustaneet tiiviisti. Tämän pitäisi olla meidän linnakkeemme, mutta viime kotipeleissä on mennyt kyllä aivan liikaa omiin, Viitala harmitteli.

IFK Mariehamn pelaa seuraavan ottelunsa maanantaina, kun se matkustaa FC Lahden vieraaksi. Ottelu alkaa kierroksen muiden otteluiden tavoin klo 18:30.

Linkki kopioitu