Ristilä iloitsi osumista ja pisteistä
Kotkalaisleirissä oli maanantaina aihetta tuplailoon, kun neljän voitottoman ottelun jälkeen FC KTP saalisti maistuvan 3-1 voiton vierailijaksi saapuneesta Kuopion Palloseurasta.
Tämän lisäksi joukkuetta noiden neljän kamppailun ajan vaivannut maaliton putki katkesi niin ikään. Tämä tyydyttikin joukkueen päävalmentaja Sami Ristilää.
- Pitkä tovi oli siitä, kun viimeksi olimme maalin tehneet. Tärkeätä oli, että pystyimme tänään niitä tekemään ja sitä kautta pelimme aukesi. Ottelun teemana oli onnistua maalin teossa ja pitää samalla oma pää puhtaana, siinä onnistuimme mielestäni melko hyvin, KTP käskyttäjä Sami Ristilä toteaa seuran verkkosivuilla.
- Erityisen iloinen olen Lehtosen Juhon otteista, kaksi tehty osumaa ja muutenkin vahva esitys. Saimme lisäksi loukkaantumisista toipuneille Josh Mulvanylle sekä Sasha Anttilaiselle tärkeitä minuutteja. Molempien pelipanos oli merkittävä siinä vaiheessa, kun olimme ottavana osapuolena. Saimme heidän kauttansa kentälle tuoreita jalkoja ja lisää virtaa, jota olemme kauden aikana kaivanneet, "Risu" jatkaa.
Ristilä oli kommenteissaan täysin oikeassa. Myös pienet peliryhmityksen muutokset kokoonpanossa piristivät kotijoukkueen pelaamista. KTP oli nostanut normaalisti puolustuksen laidoilla pelanneet Ilari Äijälän sekä Felipe Aspegrenin keskikentälle, ja tämä muutos näytti selkeästi toimivan.
- Maarianhaminassa hallitsimme peliä avausjaksolla, muttemme silloin saaneet maalia aikaiseksi. Nyt onnistuimme myös siinä tärkeimmässä, mikä tietenkin helpotti pelaamistamme. Vierailijalla oli alussa hyvä paikka siirtyä johtoon, mutta siitä selvittyämme saimme pelimme rullaamaan. Aika ajoin pelimme oli tänään sellaista, jollaista haluaisimme sen olevan. Kaiken kaikkiaan maukkaat pisteet, Ristilä päättää.