Englantilaiskärki KTP:n testissä

Englantilaiskärki KTP:n testissä

13.8.2015

FC KTP testaa seuraavan kuuden päivän aikana mielenkiintoista englantilaispelaajaa. Joukkueen harjoitusvahvuuteen liittyi torstaina parikymppinen Drew Lewis.

Englannissa häntä pidetään todellisena superlupauksena mistä osoituksena on se, että hän on käynyt näyttämässä taitojaan sekä Manchester Unitedin että Aston Villan organisaatioissa. Suurseurojen kiinnostuksen herätti hänen huikea maalisaldo Southportissa, joten todellisesta maalintekijästä on kyse.

Lewisin kehitystä läheltä seurannut ja häntä valmentanut sekä Kotkaan tuonut Paul Deak kertoo nuorukaisen olevan todellinen maalintekijä.

- Hän on luontainen maalintekijä, joka haistaa hyvin paikat etenkin boksin sisällä. Viimeistely onnistuu myös kauempaa, Deak toteaa ja uskoo, että suojatillaan on hyvät mahdollisuudet saada sopimus Kotkaan.

Torstain palauttavissa harjoituksissa Lewis väläytteli jo osaamistaan, vaikkei ymmärrettävistä syistä ole vielä parhaimmillaan. Nuorukaisen lento oli saapunut yöllä yhden aikaan Helsinki-Vantaalle ja väsymys painoi hieman, uuden ympäristön lisäksi.

- Halusin vaihtaa maisemaa ja tulla katsomaan millaista peli on täällä. Tarkoituksenani on saada sopimus aikaan, näyttöhaluja uhkunut Lewis kertoo KTP:n sivuilla

- Ensimmäiset treenit menivät ihan hyvin ja todella innolla olen täällä, vaikka väsymys vähän painoikin.

Linkki kopioitu