Ristilä antoi kunniaa koko joukkueelle
FC KTP otti keskiviikkona maukkaan kotivoiton, kun FC Inter kaatui 4-1.
Kotkalaisryhmän koutsi Sami Ristilä oli äärimmäisen tyytyväinen koko ryhmänsä esitykseen.
- En lähde erittelemään ketään, kahdeksantoista pelaajaa, valmentajat, taustat, kaikki toimi. Otteluun tuli hankala alku Interin nopean avausosuman johdosta, vaikka olimme hyvin valmistautuneet otteluun ja latinki oli hyvä. Maarianhaminan voitto antoi meille itseluottamusta ja se auttoi siinä, ettemme passivoituneet missään vaiheessa, Ristilä sanoo KTP:n verkkosivuilla.
- Tänään olimme hyvällä jalalla ja rohkeasti liikkeellä ja tapahtui paljon niitä asioita mistä olemme viime päivinä puhuneet. Jo pelkästään se, että saamme kaikki pelaajamme kentälle, on iso asia. Aiemmin tällä kaudella jouduimme pähkäilemään paljon kokoonpanon kanssa, mutta nyt asia on ihan erilainen, Ristilä jatkaa.
Kahden maalin mies Sasha Anttilainen tuli hyvin heti alkuminuuteista lähtien mukaan peliin ja myös nuori laituri Aleksi Tarvonen parantaa peli peliltä. Maalipuiden välissä tuore hankinta Saku-Pekka Sahlgren oli itse varmuus. Hyvin kotkalaisten kontrollissa olleeseen peliin Ristilä löysi kuitenkin vielä parannettavaakin.
- Ekalla jaksolla kenttätasapaino hukkui muutamaan otteeseen melko pahasti. Tänään se ei kuitenkaan haitannut. 4-1 mahtava tulos ja ansaittu voitto. Hienoa, että saimme kärkipelaajillemme onnistumisia ja muutenkin oli kiva antaa kotiyleisöllemme edellisen Vaasa ottelun jälkeen tällainen suoritus, Ristilä päättää.
KuPS-FC KTP Savon Sanomat areenalla sunnuntaina 23.8. kello 18.30. Ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.