Ilves kohtaa FC Lahden finaalissa Porissa
Ilves voitti perjantaina Kotijoukkue-turnauksessa FC Jazzin rankkarikisan jälkeen numeroin 1-2 (1-1, 1-1).
Tasaisella avausjaksolla molemmat osuivat kertaalleen. Ensin Ilves siirtyi 0-1-johtoon 12. minuutilla Lada Lahtisen maalilla. Porilaiskotijoukkue kuitenkin tasoitti 21. minuutilla Aleksi Nurmisen maalilla. Toisella jaksolla maaleja ei nähty ja heti loppuvihellyksen jälkeen siirryttiinkin sitten rangaistuspotkukisaan, missä Ilves oli parempi.
Päivän ensimmäisessä ottelussa FC Lahti kaatoi SJK:n numeroin 4-3 (2-1). Lauantain finaali on siis Ilves - FC Lahti ja pronssipeli SJK - FC Jazz.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kommentoi ottelua seuraavasti seuran verkkosivuilla.
- Ottelu sujui meiltä ihan nousujohteisesti. Aloitimme hyvin ja olimme aktiivisia. Sitten meille tuli siinä vähän heikompi vaihe ja Jazzin tasoitus oli periaatteessa vain ajan kysymys. Toisella jaksolla taas paransimme otteitamme ja olimme lopulta mielestäni parempi joukkue.
- Pelaajistostamme voisin nostaa esiin 16-vuotiaan Martti Haukiojan, joka pelasi vasempana pakkina koko 90 minuuttia ja hän oli etenkin pallollisena hyvä. Puolustussuuntaan on tietysti vielä paljon harjoiteltavaa, mutta vahva esitys häneltä.
- FC Lahti tulee ilmeisesti ykköstykeillään lauantain finaaliin. Meillä on jonkin verran eri tilanne, sillä täytyy aamulla katsoa, ketkä pystyvät pelaamaan. Maalintekijä Lahtiselle ja kapteeni Antti Hynyselle tuli pientä vaivaa ja nuorella puolustajalla Valtteri Hiilloskorvella vääntyi nilkka. Lauantain peliin saamme kokoonpanoomme mahdollisesti muutaman A-juniorin.