FC Lahden brasilialaiset vähitellen pelikunnossa
FC Lahti on saanut brasilialaisesta yhteistyöseurastaan Fluminensesta Lahteen täksi kaudeksi peräti kolme pelaajaa: keskikenttäpelaaja Bonilha sekä hyökkäyspään pelaajat Euller ja Patrick. Heistä suurimmat odotukset alkukauden osalta kohdistuu Lahdessa Bonilhaan, joka on saanut harjoitella joukkueen mukana kaikista pisimpään.
- Hän oppii koko ajan paremmin sitä miten pelataan Euroopassa keskikentällä. Parantaa selvästi. PEPO-harjoituspelissä hän pelasi lupauksia herättävästi, oli aktiivinen molempiin suuntiin ja pelasi tarvittavan yksinkertaisesti. Oli hyvässä kunnossa tänne tullessaan ja on koko ajan pystynyt treenaamaan, kertoo Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.
- Hän on tehnyt asioita aiemmin liian vaikeasti mutta on nyt oivaltanut mistä on kysymys. Hänen suhteensa olen hyvin luottavainen. Patrickin kohdalla ei ongelmaksi muodostu hyökkäyspään asiat, mutta Brasiliassa hyökkääjän roolit ovat erilaiset kuin Suomessa. Puolustuspään asioissa on vielä hahmottamista, mutta PEPO–pelissä teki todella hyvin hommia molempiin suuntiin. Hän on vasta viikon verran ollut mukana treeneissä, mutta näyttää lupaavalta. Vaarallinen ja vahva pelaaja. Euller tulee päivä päivältä lähemmäs pelikuntoa. Parin viikon sisään hän tulee mukaamme ja katsotaan pystyykö hän auttamaan meitä, "Toke" arvioi.
Lauantaina KTP:tä vastaan Lahdella ei ole mukana uusia testipelaajia.
- Ei välttämättä ole tulossa ollenkaan, jos toipilaat kuntoutuvat toivotusti. Mahdollisesti yksi pelaaja tulee vielä joukkueeseen, Korkeakunnas paljastaa.