Voitto ilahdutti Wissiä: ”Pojat viimeistelivät tehokkaasti”

Korte teki tamperelaisten toisen maalin. (Kuva: Juha Tamminen)

Voitto ilahdutti Wissiä: ”Pojat viimeistelivät tehokkaasti”

18.3.2016

Ilves kohtasi JJK:n perjantaina Pirkkahallissa pelatussa harjoitusottelussa. Keltapaitainen kotijoukkue oli läpi ottelun askeleen jyväskyläläisvieraitaan edellä ja loppunumerot olivat 5-1 (3-0) Ilvekselle. Ottelun hahmo oli kaksi maalia pamauttanut 17-vuotias laitahyökkääjä Mikael Soisalo.

Ottelu käynnistyi varsin tasaisesti ja molemmat joukkueet saivat luotua maalipaikanpoikaset heti avauskympillä. Ensin energisesti puurtanut Tuure Siira nousi oikealta laidalta ja jakeli maalinedustalle, missä Antto Hilska oli oikea-aikaisesti paikalla, mutta laukaus painui oikealta ohi. Sitten toisessa päässä JJK sai juonikkaan kapteeninsa Tommi Karin johdolla pallon lähes maaliviivalle asti, mistä Ilves-puolustus kuitenkin selvitti tilanteen.

Ilves siirtyi johtoon 17. minuutilla. Senegalilaiskeskikenttämies Emile Paul Tendeng syötti millimetrintarkasti Soisalon läpiajoon ja pallo varmasti maaliin. Muutamia minuutteja myöhemmin Soisalolla oli erinomainen paikka lisätä kotijohtoa, mutta JJK-maalivahti Ville Viljala esitti upean torjunnan.

Takaisin pelikuntoon toipunut tärkeä keskikenttäpelaaja Eero Korte lisäsi Ilveksen johtoa 25. minuutilla. Aina yhtä rauhallinen ja tyylikäs Korte lauko 20 metristä pallon komeasti vasempaan yläpesään.

Välittömästi Ilveksen 2-0-maalin jälkeen oli JJK todella lähellä kavennusosumaan, mutta Settyslav Loutelamion laukaus boxin rajoilta painui Ilveksen onneksi juomapullon verran vasemmalta ohi. JJK sai muutenkin toviksi otteen pelistä, mutta hiljalleen Ilves pääsi takaisin rytmiin ja otti pallonhallinnan takaisin itselleen.

Avausjakson lopulla nähtiin vielä yksi hieno maali. Ilveksen Siira lähetti vasemmalta laidalta täydellisen vapaapotkukeskityksen maalinedustalle, missä toppari Samu Nieminen nousi korkeimmalla ja puski pallon näyttävästi maaliin.

Ilves jatkoi toisella jaksolla siitä mihin ensimmäisellä jäi. Heti toisen 45-minuutisen alkuun vielä viime kaudella JJK:ssä pelannut hyökkääjä Antto Hilska tökkäsi pallon röyhkeästi maaliin ja Ilves siirtyi 4-0-johtoon. Hilskalla oli paikka tehdä toinenkin osuma Ilveksen saadessa 56. minuutilla rangaistuspotkun, kun Jaakko Juutia rikottiin. Vierasmolari Viljala kuitenkin torjui hienosti Hilskan rankkarin.

Ottelu jatkui tasaisena ja lopulta JJK sai tehtyä kavennusmaalin 68. minuutilla. Vieraiden kokenut keskikenttäpelaaja Mikko Manninen laukoi boxin sisältä komealla volleylla pallon vastustamattomasti ohi Ilves-maalivahti Mika Hilanderin.

Ilves osui vielä kertaalleen. Pelikello sojotti 79. minuutin kohdilla, kun Soisalo laukoi 14 metristä pallon maaliin. Ilveksellä oli Jonne Hjelmin johdolla lopussa vielä pari herkullista paikkaa lisätä johtoa, mutta enää ei uponnut. Loppunumerot Pirkkahallissa siis 5-1 (3-0) Ilvekselle.

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli mielissään tehojen löytymisestä.

- Lopputulos on sellainen, että se kertoo meidän olleen aika tehokkaita. Vaikka hukkasimme pilkun ja pari muuta erinomaista paikkaa, niin olimme tehokkaita. Yksi teemoista tähän peliin oli, että lähdemme terävästi tilanteenvaihtojen jälkeen ja nyt ne lähdöt onnistuivat. Pojat viimeistelivät tänään tehokkaasti ja tätähän me olemme kaivanneetkin, Wiss kehui seuran verkkosivujen mukaan.

- Tämän ottelun jälkeen alamme muuttaa harjoittelua hieman terävämmäksi. Yksi tavoite tähän peliin oli säilyttää nolla omissa, mutta ikävä kyllä se ei toteutunut. Kuitenkin terävyys siellä oman maalimme edustalla oli hyvää. Otin kapteeni Antti Hynysen vaihtoon jo puoliajalla, sillä hän on pelannut periaatteessa täydet minuutit koko alkukaudella. Ja samalla saimme kokeiltua Felipe Aspegrenia oikealla laidalla. Lisäksi olen tosi tyytyväinen takaisin pelikuntoon toipuneen Eero Korten otteisiin ja hän pelasi hyvin sen tunnin, jonka oli kentällä.

Linkki kopioitu