FC Lahdella edessä haastava ottelu
FC Lahti kohtaa perjantaina vieraskentällä Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelussa kolmosdivisioonassa pelaavan MPS/Atletico Malmin.
Lahti kohtasi myös vuosi sitten MPS/Atletico Malmin Suomen Cupissa, joten aiempaa kokemusta joukkueesta löytyy. Tuolloin Lahti venyi 2-0 vierasvoittoon. Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas odottaa tälläkin kertaa haastavaa ottelua ja penää omiltaan kylmäpäisyyttä.
- Joukkue jaksoi viime kerralla sitkeästi puolustaa. Omalla kenttäpuolellaan tiivis nippu ja nopeat hyökkääjät kyttäävät vastaiskuja. Pelin henki on sama kuin viime vuonna, ei helppoa ollut, Korkeakunnas tietää FC Lahden verkkosivujen mukaan.
- Päästiin nyt hyvälle kentälle, Oulunkylän Fair Play areenalle. Ensimmäisenä valmennusvuotenani voitettiin siellä KäPa viimeisellä minuutilla. Kenttä on oikean kokoinen ja kohtuullisen tasainen, "Toke" kiittelee.
Lahti ottaa pelin todennäköisesti hallintaansa. Joukkueen pitääkin löytää keinot realisoida hallinta maalipaikkojen ja sitä kautta maalien muodossa.
- Meille ei hirveästi tule negatiivisa suunnanmuutoksia ja meidän pitää löytää keinot murtaa tiivis alhaalla makaava puolustus. Röyhkeyttä ja rohkeutta pitää löytää, 1vs1 tilanteita voittaa ja laukoa kauempaakin. Kaikessa korostuu, että pidetään pää kylmänä. Ratkaisu ei välttämättä tule vielä ensimmäisellä puoliajalla. Sellaista käsikirjoitusta ajattelisin, Korkeakunnas uumoilee.
Pelaajatilanne oli alkuviikosta vielä suhteellisen hyvä.
- Boris Tatar sovittelee vielä viime vuoden syntiä (pelikieltoa) ja olisi muutenkin sivussa nilkkavamman takia. Euller ja (Jussi) Länsitalo edelleen poissa. Muuten hyvä tilanne, kaikki tässä kohtaa rivissä mukana, Korkeakunnas kertoo.