Shefki Kuqi kiitteli nollapeliä
PK-35 Vantaa kaatoi torstaina Respect Suomen Cupissa FC Interin vieraskentällä 4-0.
PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi oli tyytyväinen suojattiensa ohjeisiin. Kuqi oli tyytyväinen ennen kaikkea siihen, että PK-35 Vantaa onnistui pitkästä aikaa pitämään vastustajansa maaleitta.
– Näyttää siltä, että pelaamme vieraissa helpottuneemmin ja paremmin kuin kotona. Myös luonnonnurmi varmaan auttoi taitavia pelaajiamme. Tämä oli meiltä kokonaisuudessaan hyvä suoritus. Hallitsimme peliä hyvin, Kuqi sanoo seuransa sivuilla.
– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että pidimme tällä kertaa maalimme puhtaana. Olemme päästäneet viime aikoina liikaa maaleja. Se ei ole ollut tavallista peliämme. Tänään pelimme oli ehkä lähempänä sitä normaalisuoritustamme.
Suomen Cupissa on jäljellä enää kahdeksan joukkuetta. Kuqin mukaan PK-35 Vantaa etenee kuitenkin peli kerrallaan.
– Cupissa tulos on tietysti tärkein. Mukana ei ole enää montaa joukkuetta. Nyt katsotaan, kuka meille arvotaan seuraavaksi vastaan.
Ensimmäisen täyden miesten ottelunsa pelannut Samu Volotinen piti heti maalinsa puhtaana. Lisäksi etenkin Ömer ja Couñago onnistuivat kuivan kauden jälkeen jälleen maalinteossa.
– Nollapeli on aina nollapeli. Inter ei ollut hävinnyt vielä yhtään peliä ja he ovat aloittaneet kauden hyvin. Samu ei joutunut torjumaan montaa palloa, mutta hän otti ne muutamat tilaneet ihan hyvin. Se oli varmasti itseluottamuksen takia tärkeää, Kuqi toteaa.
– Myös "Maski", Mateo ja Pablo saivat hyviä onnistumisia.
PK-35 Vantaan seuraava Veikkausliigaottelu RoPS-PK-35 Vantaa Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 24.4. kello 16.00. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.