FC Lahden Hostikka luottaa hyvän vireen jatkuvan

Santeri Hostikka odottaa innolla RoPS-ottelua. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden Hostikka luottaa hyvän vireen jatkuvan

16.7.2016

FC Lahden Santeri Hostikka odottaa innolla ensimmäistä Veikkausliigaotteluaan yli kuukauteen sitten loukkaantumisensa.

Sunnuntaina vastaan asettuva RoPS painii eurokiireiden keskellä.

- Uskon, että jatketaan sitä meidän hyvää virettä näissä viime peleissä. Uskon, että luodaan paljon paikkoja ja saadaan niitä sisään. RoPS voi olla liikkeellä kakkosmiehistöllä, kun tulee europelejä ja se helpottaa meidän tekemistä, Hostikka sanoo.

Aliarvioimiseen FC Lahden joukkueessa ei kuitenkaan aiota sortua.

- Ei tietenkään, viime vuonna RoPS pelasi hyvin ja nytkin ovat pelanneet hyvin. Ei lähdetä aliarvioimaan ketään joukkuetta, pelataan samalla tavalla oli vastassa sitten kuka tahansa, Hostikka alleviivaa.


FC Lahti - RoPS sunnuntaina 17.7. kello 18.30 Lahden stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu